Dharmis42 kirjoitti:Tuo “tuntuu pahalta” on hieman epämääräinen termi. Jos ajatellaan vauvaikäistä, niin huutaminen (itku) on tarve. Myöhemmin lapsi oppii käymään läpi tunteen, että kaikkea ei saakaan (eikä tarvitsekaan saada) ja on kokenut tämän pettymyksen tuoman “surun”. Eli ihannetilanteessa lapsi saa käydä turvallisesti läpi omia tunnetilojaan kasvaessaan.
Tämä nyt menee aika spekulatiiviseksi hiusten halkomiseksi, mutta ajattelisin että vauvan itku on lähinnä refleksin omainen reaktio sen sisäiseen tilaan (nälkä tai joku muu epämukava olo). Kirjoitan aika paljon vain avatakseni omia ajatuksiani ja tämän vuoksi tässä on aika paljon päällekkäisyyttä.
Pieni vauva ei oikein kykene hahmottamaan noita tilojaan, eikä kykene varsinaisesti niitä hallitsemaan muuten kuin huutamalla. Jossain vaiheessa se kykenee yhdistämään huutamisen ja toisen tarjoaman avun. Näin se oppii toisen ihmisen kautta säätelemään omia sisäisiä tilojaan. Jossain vaiheessa lapsi oppii toiselta myös sanoja joilla nimetä omia sisäisiä tilojaan ja tämä laajentaa hallintaa jo melkoisesti. Hyvässä vuorovaikutussuhteessa toisten kanssa lapsi oppii monipuolisesti hyväksymään ja käsittelemään sisäisiä tilojaan siten että ne eivät ole ahdistavia tai jotain joka täytyy torjua tietoisuudesta. Toisen kanssa lapsi esimerkiksi oppii ettei omaa pahaa oloa voi purkaa silmittömästi toisiin vaan sitä voi käsitellä kielen ja mielikuvien avulla ja vaikka sanallistaa toisen pahoinpitelyn sijaan.
Ajattelisin että addiktiot ovat yksi ulkoinen apukeino tulla noiden sisäisten tilojen kanssa toimeen. Ne ovat se "toinen" joka auttaa mielikuvissa, mutta käytännössä voi auttaa jonkin verran ja aiheuttaa jonkin verran myös ongelmia ja lisää pahaa oloa. Yleensä addikteilla on tunne-elämän vaikeuksia noin laajemminkin ja tämä näkyy ihan aivokuvanteissa. Nykyteknologia on sen verran paljon läsnä koko ajan että siitä ei varsinaisesti nykyisin tarvitse irtautua. Voi myös ihan aidon toisen ihmisen tavoittaa vaikka puhelimen kautta koska tahansa jos tarpeen.
Meditaatioharjoitus voi olla terveempi tapa opetella tulemaan tunteiden kanssa toimeen, eikä se tarvitse ulkoisen maailman objektia vaan sen kautta ihminen voi tulla omavaraiseksi.
Aikuisella viha voi olla yritys hallita omaa suruaan, eli tätä en halua hyväksyä ja tuntea. Toisin sanoen masentaa, ahdistaa ja v*tuttaa.
Niin minustakin.
Taitaa mennä off topic, kai netissäkin voi törmätä vihaisiin ihmisiin ja tähän paljon puhuttuun vihapuheeseen, ehkä enempi sellaiseen passiivis-aggressiiviseen muotoon.
Molempia esiintyy.
Aika surullista kamaa se mitä vanhemmat ihmiset kirjoittavat esimerkiksi nuorista keskustelupalstoilla.