Pranayama psykoosi

Lähetä vastaus


Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
Hymiöt
:D :) ;) :( :o :shock: :? 8-) :lol: :x :P :oops: :cry: :twisted: :roll: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: :toothy10: :sad11: :toothy7: :angry5: :sarcasm: :stop: :hello1: :blackeye: :lurk: :blob6: :drunken: :hiding: :dark1: :notworthy: :sad4: :king: :queen: :protest: :sleepy2: :ugeek: :offtheair: :salute: :sex: :occasion5: :angel5: :love1: :love8: :violent3: :violent2: :evil4: :banghead: :brave: :occasion9: :smilebox: :alien: :faroah: :hippy2: :error: :blob7: :clock: :coffee: :coffee2: :director: :dontknow: :crybaby: :bs: :female: :male: :binky: :happy1: :headbang: :hello2: :read: :read2: :help:
Katso lisää hymiöitä

BBCode on Käytössä
[img] on käytössä
[flash] on poissa käytöstä
[url] on käytössä
Hymiöt ovat käytössä

Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: Pranayama psykoosi

Re: Pranayama psykoosi

Viesti Kirjoittaja guiding_image » 25 Loka 2020 18:18

Alkoi koulun jälkeen yhdessä rytäkässä, josta en muista enempää. "Ei se ole psykoosi" oli mielen kohtauksenomainen defenssi. Voi olla että muistan väärin ja se, etten silloin puhunut kenellekään vaikeuttaa muistamista. Yritin ehkä kaksi vuotta aktiivisesti torjua tilannetta.

Tuntuu että asana ja pranayama toimi traumojen laukaisusarjana. Se ei olisi voinut mennä mitenkään muuten. Nämä on niitä vain Buddhalla on oikea vastaus, joka vapauttaa harjoittajan valintapäätöksensä lopullisuudesta.

On aika jännää kelata että Brad Warnerkin kanavallaan puhui siitä, että havaintosi ja sen kohde ovat sama asia.

Re: Pranayama psykoosi

Viesti Kirjoittaja MarkoH » 24 Loka 2020 00:57

Vaihtoehdot on tässä:

"I'm blessed or cursed or something" vs.

phpBB [media]

Re: Pranayama psykoosi

Viesti Kirjoittaja MarkoH » 23 Loka 2020 22:20

Hei guilding_image!

Muistatko vielä miten psykoosisi aikoinaan alkoi?

Omalla kohdallani muistan sen sekunnilleen... Katsoin telkkarista mäkihyppyä kun tuli tunne siltä että pystyin vaikuttamaan kilpailun tapahtumiin sohvalta käsin. Tuosta ajatuksesta se alkoi. Otin bokkenin kaapista ja huidoin sillä ilmaan ja sain näin hyppääjät tanssimaan ja hyppäämään tahtoni mukaan. Sillä hetkellä kaikki muuttui. Taustalla oli viikkokausien valvominen.

Viimeisimmästä psykoosista on kohdallani nyt yli viisi vuotta. Tästä 4 ja puol olen ollut selvinpäin. Kannabis ei ole koskaan sopinut minulle, joten en ole sitä ottanut rutiinikseni. Syön lääkkeeni kiltisti, kaikki 13 nappia päivässä, enkä tunne että ne vaikuttaisivat mieleeni millään tavalla. Ei nuo kaikki ole toki psyykenlääkkeitä mulla. Huonoina hetkinä tosin syytän valaistumattomuudestani lääkkeitä. No, olantsapiini lihottaa, se on käynyt selväksi. Mutta muuten, lääkkeet saavat minut nukkumaan joten kuten, joka on paljon parempi kuin ei yhtään. Suorin tie psykoosiin minulla on valvominen, joten se pois kohdaltani.

Eipä ole koskaan tullut mieleen että tekisin zazenia psykoosissa. Olen psykoosissa jokseenkin jumala, jolle maailma on alati jatkuva huvittava seikkailu, joten mitäpä sitä istumaan paikallaan. Tosin, en ole nyt psykoosissa, enkä istu siltikään. Enää. Luulisin. Olen saanut zazenista jokseenkin yhtä paljon tarpeekseni kuin psykoosista: Kiva että tapahtu aikoinaan kuten tapahtu, mutta riittää jo.

Re: Pranayama psykoosi

Viesti Kirjoittaja guiding_image » 23 Loka 2020 15:35

:crybaby:

"There's good in me. But you Re weak"
Muutamia ajatuksia psykoosilääkityksen ja alkoholismin aiheuttamasta masennuksesta. Juuri näin, en muista mitä piti sanoa. Masennus on raadellut muistamiskapasiteetin ja kukistanut terveen minä-tunteen. Tässä ei auta lepo, masennus on alkanut ns. tuhoamaan fysiologista organismia. Koko systeemi tuntuu olevan nk. Downward spiral:ssa.


Pitäisi lopettaa Olanzapinen ottaminen, että saisi tarmokkuuden takaisin. Pahinta psykoosissa on ehkä juuri se, että se ottaa elämänhallinnalta ohjakset. Tai sanoisiko että psykoosi alkaa määrittelemään omaa elämää niin totaalisesti. Siinä ei ole enää muuta elämää kuin mielisairaus joka ei lopu. Psykoottinen häiriö on pahentunut eikä sitä pysty hillitsemään muuta kuin lääkkeillä. Ja nuo lääkkeet vievät elämältä maun.


Lisäksi oman ihmisarvon menetys tulee hitaasti mutta varmasti. Ei työtä, läheiset ihmiset eivät pysty ymmärtämään jatkuvaa masentunutta mielentilaa. Lääkkeet estävät zazenin harjoittamisen koska sieraimet menevät tukkoon. Elinvoima hiipuu eikä paikallaanolo tunnu ollenkaan hyvältä. Ei edes saunoessa tunnu siltä, että nyt voisi rennosti istua ja nauttia vain olemisesta paikoillaan. Keho tuntuu vain taakalta joka koko ajan ilmoittaa keskushermostolle että on paha olla.


Ainoa mikä tähän auttaa on vain tämän tilan jatkuva kohtaaminen. Ja siinä zazen on korvaamaton tekniikka. Siitä saa energiaa elämisen tässä ja nyt. Jopa 2-3 viikossa huomaa että säännöllinen harjoitus on kohottaa mielialaani.


Tauti on kuitenkin hirveä. En pääse pakoon sitä, kun on huono olla koko ajan. Siitä pahasta olosta on tullut mielen ainoa sisältö.. Se todella on mielen toimimisen kannalta katsottuna kuin kuolinisku kaikelle hyvälle, mitä elämän pitäisi olla. Mutta kun on sairaus mielessä/aivoissa niin mitään hyvältä tuntuvaa hyvää ei ole. On hyviä asioita mutten ole varma tuntuvatko ne ollenkaan miltään.


Se on sitä kun mistään ei tule sitä iloa. Mikään ei saa hymyilemään edes sisäisesti. Mutta on vain pakko syödä psykoosilääkettä koska muuten pelkotilat ja unettomuus ovat sietämättömällä tasolla. Jopa iltapuuron keittäminen nostaa pintaan pettymyksen ja vihan tunteita..


Ja juuri alkoholismi on se mikä aiheuttaa ne negatiiviset tunteet. Kun ei vain pysty kohtaamaan negatiivisia tunteitaan. Se tarkoittaa että eskapismi on keinona hallita tunteita. Psyykkisen selviytymiskeinon puuttuminen vie pärjäämiseltä pohjan. Tarkoitan että tunteiden kohtaaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä.


Koko ajan vaivaa mielen sairauden aiheuttama oire, epätoivo. Hermostuneisuus tulee kun alkoholi loppuu. Levottomuus aiheuttaa sen ettei pysty suorittamaan tavallisia arkipäiväisiä suunnitelmia.


Tavoitteiden saavuttaminen on jotenkin epätoivon takia aivan epäkeskittynyttä. Kävelylläkin mieli vain jumittaa tilanteen epätoivoa. Sanojakin on jo vaikea muistaa. Masennus on syönyt aivokapasiteetin. Tilalla on pelkkä minä, kauhistumassa, menetyksen murtama ja yksinäisyyttä potemassa oleva hahmo ilman tervettä itsetuntoa. Itsevarmuuskin on poissa mutta tilalla ei ole nöyryyttä, vaan epätoivoa siitä ettei tälle tilanteelle mahda mitään. Pakko kohdata oma huono karma, se säälittävyys (eli oman tulkinnan mukaan omien pahojen tekojen seuraukset).


Puolen tunnin kävely saa aikaan vain sen, että pahan olon alta tulee itsetuhoisuuden tunne pintaan. Ärsytyskynnys on matalampi kuin pitkiin aikoihin ja ärsyyntyneisyyden tunne hyökkää nopeasti sekä aivan odottamattomassa tilanteessa. Jätän tänään XX.10.2020 olanzapinen ottamatta että pääsisin nopeasti takaisin säännöllisen zazenin harjoituksen tekemiseen. En tiedä yhtään miten pahoja psykoosi-oireita ja / pelkoja tästä seuraa.


Ikään kuin yrittäisin jostain toisesta, että mikä on luotettavaa.

Masennus joka vie elämänhalun
Pahimpia oireita on ehkä kun aistien kautta tullut informaatio assosioituu tavalla, joka luo epätoivoa. Vaikka vain sana tai jonkun tv-sarjan kohtauksen sisältö. Kun se assosioituu siihen mitä pelkään niin tuloksena on epätoivo ja katkonainen, pinnallinen hengitys.


Pahimmassa krapulassa voi vain maata hiljaa yksin. TV:n katsominenkin saa ajatuksia aikaan jotka alkavat assosioitumaan pahimpien pelkojen toteutumiseen.


Kyseessä on siis assosiaatio-virhe. Masentunut mieli pitäisi kouluttaa uudestaan yhdistelemään asiat johonkin hengelliseen aspektiin todellisuudesta.* Sillä tavalla tein sen vuosien -05 (jolloin aloitin lenkkeilyn tosissaan) ja 2012 välillä.


2007 tutustuin astangajoogaan ja pääsin nopeasti Mysore harjoitteluun. Kaikki ajatukset olivat ohjauksen alaisina ja kun masennuksen tunne edes sen verran näyttäytyi että sen tunnisti, niin lisää reeniä. Aloin myös tekemään zazenia ja 2008 aloitin Amman mantran toistamisen päivittäin. Nousemista masennuksesta kesti siis suhteellisen kauan. 2005 - 2012. Jokin tulos pranayama harjoittelusta kuitenkin sai minut aivan äkkijyrkästi keskeyttämään kaikki harjoitukset. Joku sisäinen ääni.


*Jotenkin uskoin ihan satavarmasti että syy masennukseeni oli vain henkisyydestä erossa oleminen. Ajatusten manuaalinen ohjaaminen henkisiin ajatuksiin oli vaikeaa mutta astangajoogan aloittaminen oli voiton riemuinen asia. Vihdoinkin ajatukset hiljenivät ja tilalle tuli rauha, keskittyneisyys, parempi muisti ym..


Nyt en enää pääse alkoholista irti. Yli 8 vuotta tätä juomista on nyt kestänyt. Tänäkin päivänä mieliala kohosi vasta yli tunnin kävelylenkin jälkeen sille tasolle, että pystyin ajattelemaan vapaasti. Pulmani on että masennus on suora seuraus alkoholin suurkulutuksesta. Enää ei tarvitse assosioida kaikkea henkisyyteen, vaan mielialan kohotessa kuivina viikkoina ajatukset ikään kuin assosioituvat itsestään henkisyyteen.


Vaikea paikka. Enää ei siis voi vain assosioimalla saada mieltä paremmaksi. Pitäisi pystyä lopettamaan juominen. Fyysinen ja henkinen riippuvuus ei parane pelkästään sillä että kuivina viikkoina istun paljon zazenia. Pranayama aiheutti sen että järki lähti päästä kun en sitä mitenkään kiertäenkään osaa ilmaista.


Toisaalta minulla ei ole harhaisia samaistumisia mieleni tuottamille ajatuksille. Esim. ideologiat tai roolit. Oli siis erittäin työlästä pysyä raittiina vuosia ja olla vain masentuneisuutta vähentävien elämäntapojen parissa. Mutta jäikö siitä jonkinlainen etu vaikka elintavat muuttuivatkin?


Ovatko ajatukseni nyt jatkuvasti henkisellä tasolla assosioituneita korkeampiin värähteisiin - samalla kun fysiologinen minäni kamppailee alemman tason ongelmien kanssa? Halkesiko liiasta juomisesta elämää kantava tuuli, prana vayu? Korjasinko sen selvänä periodina istumisella? Yksi hauska efekti kun myssyttelee on että joutuu tripille jossa vain alkaa heräillä kysymyksiä. Sellaisia oivaltavia ja relevantteja että niin ku siis täh? Voikse olla noin?


Siinä henkisten saavutusten laeissahan on käsittääkseni pykälä että edistysaskeleet eivät pyyhiydy. En ymmärrä mitä ehtoja sille olisi. Ehkä se selittää miksi menen kannabis thc nousuissa niin käsittämättömän korkeisiin sfääreihin (ja sitä paitsi trippi tuntuu ihan maalliselta pelonsekaiselta paniikkijyystöltä). Olen saattanut vahingossa ymmärtää koko jooga/meditaatio polun väärin masennuksen takia. Että eihän sen shikantazan tarkoitus ole parantaa masennusta. Se on vain istumista. Mikä helpottaa sitten session jälkeistä todellisuuden kohtaamista.


Tämä masennus voi ihan hyvinkin olla vain fysiologinen virhetoiminto aivoissa. Ja että vain valaistumiseen tähtäävä toiminta helpottaa - koska se että olen aloittanut istumamietiskelyn on polku kohti samadhia. Ja samadhilla parantuu sairaudet koska mieli ei ole samaistunut kehon virheisiin tai mielen VRTTEIHIN. Ja että myssyttelystä seuraa aina tämän asian kauhistuttava muistutus.. Mutta mikä päättyy ainakin hieman parempaan oloon kuin jossei olisi polttanut sitä paria kolmea pikku hatsia. Niin helposti se aktivoituu minulla.

:blob7:

Re: Pranayama psykoosi

Viesti Kirjoittaja guiding_image » 16 Loka 2020 18:41

:read2: tätä et pysty oppimaan kirjasta. En toimi roistojen hyväksi!

Zazen aiheutti pelkoa

Olen nyt juonut. Kahvia. Kaksi 3,3dl annosta. Yksi aamulla n. klo 9.00 ja toinen kolmelta iltapäivällä.


Aamulla istuin kaksi zazenia ja kävin 30min lenkillä ennen aamiaista. Aamiaiselta lähdin uimahalliin, missä vietin 90min. Pyörämatkat n.30 min / suunta.


Kotona tein vielä 35min zazen, väliin asanoita 10min ja toinen 30 min. Lähellä viimeisen session päättymistä häntäluusta lähti kohoamaan hirveä pelko. Piti keskeyttää ja ajastimessa oli vielä 4min.


Käytin puhetta uimahallin saunassa. Siltä se on alkanut tuntua - vietän aikani yksin. "Mä käytän mun puhetta." Yksi päivä noin viikko edellisestä ryypystä puhuin älypuhelimelle video-blogin kaltaista. Kun päästi puheen pulppuamaan se olikin lähestulkoon pelkkää kritisoimista, kiroilemista ja yritystä brassailla omilla jooga-saavutuksilla. Hyi..


Ja vaikken luule itsestäni liikoja niin tunnen kehoni aika hyvin. Havaitsen helposti psyykkiset oireet ja ne muutokset, joita henkisillä harjoituksilla on. Elämäni ennen 2019 syksyä oli kyllä melkoista. 2012 lopussa lopetin kaiken säännöllisen harjoittelun. (Edit. Sairaudentunnottomuus on psykoosi-oire skitsofreniassa)


Se oli aikaa jolloin psykoosin ilmaantuminen veti elämältäni ns. maton jalkojen alta. Kaiken siihen astisen ponnistelun ja 27v ikään pääsyn ... pääsyn. Pysäytti raivokas mielen kohtauksenomainen mutta loputtomalta tuntuva psykoosi. Olin tehnyt liikaa. Varovasti ja ohjeiden mukaan, mutta liikaa. "Liika on liikaa, anna tähän. Kohtuu on kuitenkin liian vähän." -Petri Nygård


Asanat jäi koska koska en taipunut eteentaivutuksiin vaan venytykset rasittivat selkärangan alaosaa. Mantratkin jäi. Olin tehnyt Amman mantraa yli 3v ja Devin 1000:tta nimeä aamuisin. Energiaa oli niin paljon että pystyin vaivattomasti syömään kolmen päivän aikana vain kerran päivässä. Tähän oli syy. Ruoka aiheutti kamalaa huimausta. Yhdessä vaiheessa kun olin vielä kirjoilla AMK:ssa niin ihoni sai jonkun karsean ihottuman.


Sain siis (luultavasti vehnänoras juomasta) kutisevan etureisistä rintakehään ulottuvan ihottuman. Se loppui kuitenkin lääkärin määräämän kortisonikuurin avulla. Söin sisäisesti mutta oli outoa ettei lekuri tiennyt mistä ihottumasta oli kyse.


Se pranayaman aiheuttama fysiologinen muutos oli kaikkea tätä ja enemmän. Tuntui kuin täysin pimentoon torjumani psyyken osa olisi aktivoitunut. Pystyin keskittymään aivan eri tavalla kuin ennen. Mutta jo ensimmäisten kumbhaka treenien jälkeen Astanga kesäleirillä tapahtui tuo keskittymisen paraneminen. Aivan ensimmäisen hengitysharjoituksen jälkeen suolistosta alkoi ulostumaan varmaan kolmen tuuman levyinen paska. Siinä kesti ainakin puoli tuntia ulkohuussissa.


Siinä sitten jatkoin pari-kolme kuukautta kunnes hengityksen pidätysharjoituksen vaikutus alkoi. Se oli juuri niin kuin oppituntien aikana oli sanottu. Tein pranayamaa jopa Buddhalaisen retriitin / opetusten aikana. Silloin kun Geshe Pema Dorjee oli vierailulla kesäaikaan.


Alitajunnasta noussut torjuttu psyyken osa alkoi vaatimaan omiaan takaisin. Lankesin siis aivan totaalisesti. Tätä tarkoitin kun sanoin raivokas kohtauksenomainen. Menetin hallinnan ja suunnan omasta elämästäni, matto jalkojen alta. Join liikaa kahvia ja runkkasin päivittäin. Hermostumista oli niin paljon että alkoholi. Olin ollut viisi vuotta ilman mitään. Kahvinjuontikin palasi menneisyydestä with a vengeance.


Koin kaiken hallitsemattoman sekoilun ohella hillittömiä ei-minä tiloja joissa koko ajatus jostain "todistaja-tarkkailijasta" katosi. Poltin pilveä ja tilat olivat kuin unesta. Hakeuduin nuorten naisten seuraan ja sain heidät luottamaan.


Pakkohoito oli kahden vuoden riehumisen jälkeen kuukauden mittainen. Minkä jälkeen muutin Lappiin suorittamaan ammattitutkintoa. Minkä jälkeen takaisin pk-seudulle ja 2018 lopussa Jorvin PS3:lle. Risperidoni injektiota kerran kuussa hartiaan ja neuroleptiä iltaisin.


Kuukausia meni. Sumussa. Mutta rahaa jäi yli. Pystyin kokeilemaan kannabista!! Se vei mennessään yltiöpäisiin samadhi-trippeihin joiden alussa pettymys oli niin kova että joskus vain kävelin ympäri olohuonetta kun nousut ei vaan meinannut loppua millään. Voi kuulostaa mahdottomalta. Mutta se pettymys on hyvä indikaattori siinä alussa. Se merkitsee että nyt on menty maallisuuden tuolle puolen ja pettymys on kuin pallona jalassa.


Viinan kanssa oli samanlaisia ongelmia. Maaseudulla ollessani käytti minä kirkasta ja käveli kesäöinä ulkona hirveässä nousussa pitkin maanteitä. Ei vaan pystynyt olemaan paikallaan kun se alkoi toimimaan.


Viinan jälkeen makasin sängyllä ja mieleeni alkoi tulla paljon sanoja. Kirjoitin ne puhelimeni muistiin ja julkaisin myöhemmin kokoelmaa. https://mercurial-blonde.blogspot.com/2 ... osa-3.html


Kesän 2019 kannabiksen poltto kuitenkin sai aikaan halun kirjoittamalla edetä kohti jonkinlaista selvyyttä tai kirkkautta. Lopulta syntyi https://vikasietotila137.blogspot.com


Alkoholi on tehnyt sen etten koe enää tunteitani. Vaan kun juon kahvia, olen selvinpäin ja istun paljon niin minussa nousee niin hirvittäviä pelkotiloja. Että niitä on vaikea tunnistaa vieroitusoireiksi. Jos Luoja suo menen takaisin kannabiksen siipien suojaan. Se vapauttaa minut tästä itse luomastani vankilasta. Eläköön kannabis intoksikaatio.

Pranayama psykoosi

Viesti Kirjoittaja guiding_image » 15 Loka 2020 15:12

Jepulis since 2012
Kirjoitin lonkalta. Ihan paska mut here goes.

Se on pesiytynyt sun aisteihin. Sun aivot yhdessä aistikohteiden kanssa = sekasin. Siitä generoituu aivan tuulesta temmattuja ajatuksia <-- jotka ovat totta ilman että sitä prosessia erotellaan rationaalisesti.


You have become bananas. You think of yourself, I am an incarnation of Krishnamacarya. The thought you had before: God is in all I see and God is behind all this. It has become a thought: I am God. Which is preposterous. "Culture and language tends to become a trap."


Se tila tai tilanne on niin tuskainen, ettei siinä ole vapaan ajattelemisen fakulteettia käytettävissä. Mikään mitä sä sanot, esim. 'No tuo on pysymätöntä', 'Rauhoitu' tai kaikista ehkä pahin, eli muiden hylkimisreaktio omaa itseä vastaan. Siinä ei pysty ajatella, 'It won't last' ja alkaa etsiä infoa että mitä minulle tapahtuu. Opiskelemisesta puhumattakaan.


Seuraavanlaisia ajattelun häiriöitä (pakonomaisia). 'Silmissä sun tekopyhää minusta tulla ei saa', vaikka karmani parempi on, tyyneyttä mielessä minä kohtaan äkkiarvaamattomia tapauksia. Sinäkin kerrot omista kohtaamisistasi etkä kaihda vuodattaa aggressioitasi samalla. Toisin sanoen kaksi aivan eri negatiivista kohtaamista menee omassa mielessä automaattisesti vaakakuppeihin, ikään kuin pitäisi verrata niitä samana tapahtumana. Mutta tapahtui eri tavalla eri henkilöille, joilla erilaiset taustat. Sairas mieli silti käsittelee ne ja alitajuisesti koittaa nostaa itsensä moraalisesti parempaan asemaan tai sinnepäin.

Ylös