Sitä on jotenkin älyttömän vaikea selittää. Pystyin eilen polttamaan pari-neljä isoa hatsia sinsemiliaa.
Se raja mikä siinä rikkoutuu on ihan tavallisen mielen käsitysten saavuttamattomissa. Eli uskomaton.
Ja just se pelko mikä sitä tilaa kohtaan on, niin se futasee päin näköä niillä ensi-minuuteilla kun tajuat. Ei vittu! Nyt mä vedin överit. Mutta kun ei ole mitään minää - se alkaa parantelemaan sitä tilaa missä oltiin luulossa että tällä kertaa mä 100% varmasti menetin järkeni ja mielentilanikin meni siinä samassa.
Tässon vähän lentokone biisei. Tajuutsä? Jos sä tajuaisit sen että nyt mä kuolen tähän lentokoneeseen.
On jotenkin vaikea samaistua tähän kroppaan.
This is where people started to fear of going back to their bodies? That's my imagination.
We need no technology..
Olenko siis tosiaan skeptikko luonteeltani?
Mieti mistää syystä Jumala joskus haluaisi että kaikista meistä hyvä-osaisista jotkut joutuis esittämään lika-sankoa. Ja just se fakta että lehdistö haluaisi sen ajatuksen että jotkut todella edenneet ovat tajunneet että ei voi ymmärtää Jumalaa.
Ajan näkee jotenkin uskomattoman uudella tavalla. Asioiden ikuisuus
Kun poltan niin näen nousujen aikana aika vitun kipeitä asioita. Se mikä mua pelottaa polttaa koska se ylittää rajan että mikä minuus, minä.
Bussissa oli joulupukiksi pukeutunut kuljettaja.
Siis mä kuvittelen koko ajan joksikin koreografiksi
Mun tavallisessa tilassa on niin paljon pidäteltävää - et jos polttais 420 niin se rentous jotenkin katoisi mutta ilmestyisi (samaan aikaan).
