Nihilismi ja sen ylittäminen

Yleinen keskustelualue ja olohuone henkisille etsijöille.
Avatar
tommi
Viestit: 639
Liittynyt: 09 Helmi 2013 22:10
titteli: über geek
Viesti:

Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja tommi » 26 Elo 2013 17:48

Tässä lyhyesti oma yhteenvetoni nihilismistä:
Nihilismi on käsitys että millään ei ole mitään väliä. Sen tajuaminen että kaikki on lopulta merkityksetöntä voi aiheuttaa ihmisissä kaikenlaisia reaktioita, esim. masennusta ja epätoivoa. Nykyinen nihilismi lähti siitä kun länsimaissa tultiin tieteen kehityksen myötä siihen tulokseen että jumalia ei ole olemassa, jolloin kaikelta ikään kuin putosi pohja. Ennen voitiin rakentaa kaikelle toiminnalle jonkinlainen perusteltu merkitysketju, joka lepäsi jumalan tai vastaavan päällä, esim. voitiin perustella että ihminen tekee työtä, jotta saa leipää pöytään, jotta pysyy hengissä, jotta voi palvella jumalaa. Sitten kun tajuttiin että jumalaa ei ole, niin perusteluketju onkin: ihminen tekee työtä, jotta saa leipää pöytään, jotta pysyy hengissä, jotta... ???, ja tässä kohdassa iskee jonkinlainen paniikki, kun kaikki vaikuttaakin olevan tyhjän päällä.

Friedrich Nietzsche (kirjoitinko nimen oikein?) käsitteli kirjoituksissaan nihilismiä, ja hänellä oli sellainen periaate että nihilismin mustaan aukkoon täytyy heittäytyä täysillä sisään, jolloin lopulta voi päästä sen yli jonnekin yli-ihmismaahan.

Joskus muinoin jossain suositeltiin kirjaa The Self-Overcoming of Nihilism, joka on japanilaisen filosofin Keiji Nishitanin englanniksi käännetty kirja nihilismistä. Luin kirjaa joitain vuosia sitten ja nyt ajattelin alkaa lukemaan sitä uudestaan. Kuulemma kirja on sellainen että se muuttuu sitä mukaa kun lukija muuttuu, jolloin kirja voi antaa täysin eri vaikutelman kun sen lukee uudelleen vähän ajan kuluttua.

Luin tänään Nishitanin kirjan ensimmäisen luvun, jossa todettiin että ymmärtääkseen nihilismin ongelmaa, sitä täytyy lähestyä henkilökohtaisesti, ehkä jotenkin oman kokemuksen kautta. Pelkkä älyllinen ja sanallinen pyörittely ei tuota tulosta. Luvussa puhuttiin myös miten kokemus siitä että oma itse on tyhjä pakottaa itsen näkemään itsensä jotenkin yhtenäisemmin, sen sijaan että itsessä olisi jokin osa joka tarkkaailee jotain toista osaa joka on tarkkailtavana. En ehkä ihan saa kiinni mitä tässä yritetään sanoa.

Dharmis42
Viestit: 779
Liittynyt: 20 Helmi 2013 04:19
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja Dharmis42 » 27 Elo 2013 12:04

Nihilismiin liittyen:

" Kun lepää tyynesti mietiskelyssä, sen voimalla harjoittaja oivaltaa kaikkien ilmiöiden tyhjyyden, eikä hänen sen takia tarvitse seurata päättelyketjuja. Jos silloin järkeilee, se ei johda oikealle tielle. On vaara, että ajaudut kieltämään kaiken.

Jos on saapunut paikkaan, missä mielen tyhjä luonto näkyy, ja koettaa tyhjentää sitä, vaarana on, että luulee tyhjyyttä tyhjiöksi, pelkäksi sisällyksettömäksi olemattomuudeksi. Saattaa ajatella: "Mitään ei ole." "Kaikki ilmiöt ovat vain tyhjyyttä." Se on sammumisen nihilistinen näkemys. Toinen nihilistinen tapa ajatella on luulla, että aikaisemmin ilmiöt eivät olleet tyhjiä, mutta mietiskely on nyt muuttanut ne tyhjiksi. Jos pitää tyhjyyttä tuhoutumisena, sekin on virheellinen näkemys."

http://www.nic.fi/~lapin/dharmanectar3.htm

Kaikkialla oleva loputon, rajaton yhteys kuulostaa paremmalta, kuin nihilismi (että mikä sieltä kumpuaa)? Ehkä, dunno :|

Tomi
Viestit: 361
Liittynyt: 11 Helmi 2013 19:20
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja Tomi » 28 Elo 2013 20:19

tommi kirjoitti:Tässä lyhyesti oma yhteenvetoni nihilismistä:
Nihilismi on käsitys että millään ei ole mitään väliä. Sen tajuaminen että kaikki on lopulta merkityksetöntä voi aiheuttaa ihmisissä kaikenlaisia reaktioita, esim. masennusta ja epätoivoa. Nykyinen nihilismi lähti siitä kun länsimaissa tultiin tieteen kehityksen myötä siihen tulokseen että jumalia ei ole olemassa, jolloin kaikelta ikään kuin putosi pohja. Ennen voitiin rakentaa kaikelle toiminnalle jonkinlainen perusteltu merkitysketju, joka lepäsi jumalan tai vastaavan päällä, esim. voitiin perustella että ihminen tekee työtä, jotta saa leipää pöytään, jotta pysyy hengissä, jotta voi palvella jumalaa. Sitten kun tajuttiin että jumalaa ei ole, niin perusteluketju onkin: ihminen tekee työtä, jotta saa leipää pöytään, jotta pysyy hengissä, jotta... ???, ja tässä kohdassa iskee jonkinlainen paniikki, kun kaikki vaikuttaakin olevan tyhjän päällä.

Friedrich Nietzsche (kirjoitinko nimen oikein?) käsitteli kirjoituksissaan nihilismiä, ja hänellä oli sellainen periaate että nihilismin mustaan aukkoon täytyy heittäytyä täysillä sisään, jolloin lopulta voi päästä sen yli jonnekin yli-ihmismaahan.


Joskus maailmassa oli jonkinlainen ontologinen merkitys eli maailman kannalta se mitä teemme ei ollut yhdentekevää. Esimerkiksi ihmisellä oli joku paikka ja tehtävä luomakunnassa, sekä jokin objektiivinen hyvä jota kohti työskennellä. Nykyisin maailma on täysin yhdentekevä ihmisen suhteen (mekanistinen) ja ihminen voi kehittää jonkin subjektiivisen mielen elämälleen, jos jaksaa. Tuossa tuo merkitys muuttuu objektiivisesta subjektiiviseksi eli ihmienn voi "valita" että mikä on arvokasta. Aika moni on sitä mieltä että tälläiset fiilispohjalta tehdyt valinnat siitä mikä on hyvää ja oikein ovat alustuksiltaan aika nihilistisiä. Tähän kun lisätään se että yhteiskunnassa on lukuisia keskenään vastakkaisia hyviä joita tavoitella ja että ei ole mitään kieltä ihmisestä, joiden kautta voitaisiin käydä jonkinlaista keskustelua niin kulttuuri rappeutuu helposti siihen että toinen tykkää toisesta ja toinen toisesta. Jos ei mikään tykätytä niin voi ahistaa. Varsinkin kun pitäisi nykyisin tehdä aika paljon valintoja niistä omista tykkäämisistä lähtien. Aika moni lamaantuu siinä vaiheessa kun tajuaa että mikään ei vaan vittu kiinnosta. Sillon helppo jäädä kotiin pelaa pleikkari, kalialle tai tehä vaan sitä duunia niiku muutkin ja odottaa että ehkä se menee ohi.

Joskus muinoin jossain suositeltiin kirjaa The Self-Overcoming of Nihilism, joka on japanilaisen filosofin Keiji Nishitanin englanniksi käännetty kirja nihilismistä. Luin kirjaa joitain vuosia sitten ja nyt ajattelin alkaa lukemaan sitä uudestaan. Kuulemma kirja on sellainen että se muuttuu sitä mukaa kun lukija muuttuu, jolloin kirja voi antaa täysin eri vaikutelman kun sen lukee uudelleen vähän ajan kuluttua.

Luin tänään Nishitanin kirjan ensimmäisen luvun, jossa todettiin että ymmärtääkseen nihilismin ongelmaa, sitä täytyy lähestyä henkilökohtaisesti, ehkä jotenkin oman kokemuksen kautta. Pelkkä älyllinen ja sanallinen pyörittely ei tuota tulosta. Luvussa puhuttiin myös miten kokemus siitä että oma itse on tyhjä pakottaa itsen näkemään itsensä jotenkin yhtenäisemmin, sen sijaan että itsessä olisi jokin osa joka tarkkaailee jotain toista osaa joka on tarkkailtavana. En ehkä ihan saa kiinni mitä tässä yritetään sanoa.


Itse koitin tuota kirjaa lukea. Vähän oli rakasta luettavaa kognitiivisesti. Taisin olla liian masentunut.

Varmaan se merkitys löytyy enemmänkin toisiin ihmisiin liittymällä, joidenkin yhteisten tunnusten ja päämäärien alla kuin joistain yhteisistä merkitysjärjestelmistä. Vähän olisin taipuvainen nykyään ajattelemaan että nihilismissä on aika paljon kyse tälläisten kokemusten puute tai estyminen jostain syystä eli tunne-elämän häiriö. Nykykulttuuriin liittyy siinä että tälläiset yhteyden kokemukset johonkin itseä suurempaan merkitystä antavaan yhteenliittymään ja merkityksen antajaan (kansakunta, suku, meidän perhe, meidän kylä, puolue jne) alkavat olemaan aika vähissä kun jokainen on vain yksittäinen kuluttaja ja toisaalta oman työvoimansa kaupittelija markkinoilla pyrkien maksimoimaan omia preferenssejäään.

Jokin "mitäs sitä ihmisen pitäisikään tehdä" -vaihe on tosin osa kasvua ja jos sitä ei ole niin voi olla että mennään vielä vanhempien ohjelmoinnilla.

Avatar
tommi
Viestit: 639
Liittynyt: 09 Helmi 2013 22:10
titteli: über geek
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja tommi » 31 Elo 2013 20:49

Tomi kirjoitti:Varmaan se merkitys löytyy enemmänkin toisiin ihmisiin liittymällä, joidenkin yhteisten tunnusten ja päämäärien alla kuin joistain yhteisistä merkitysjärjestelmistä.
...
Vähän olisin taipuvainen nykyään ajattelemaan että nihilismissä on aika paljon kyse tälläisten kokemusten puute tai estyminen jostain syystä eli tunne-elämän häiriö.

Olen miettinyt että voisiko olla niin, että tällainen merkityksen etsiminen on lopulta virhe? Merkityksiä voi etsiä ja löytää, mutta lopulta kaikki merkitykset hajoavat ja sitten tipahtaa tyhjyyteen. Ehkä olisikin parempi hypätä sinne tyhjyyteen suoraan, eikä edes yrittää löytää mitään suurempaa merkitystä jonka varaan ripustautua?

Ihminen voi ns. "psyykata" itseään aika paljon, eli vaikuttaa olotilaansa ajatuksilla ja tiedostamattomilla asenteilla. Jos lääkäri antaa potilaalle pillerin ja sanoo että se on lääkettä, niin potilas alkaa parantua vaikka pilleri ei sisältäisikään mitään lääkettä. Toisaalta jos potilaalle selviää että lääke on huijausta, niin oletettavasti tämä vaikutus häviää. Ihminen voi siis uskottelemalla parantaa olotilaansa, mutta kun tällainen uskotteleminen käy mahdottomaksi, esim. kun auktoriteettiasemassa oleva lääkäri paljastaa että hoito on ollut pelkkää valetta, niin olotilan parantaminen uskottelemalla käykin mahdottomaksi.

Voisiko nihilismissä olla kyse samanlaisesta ilmiöstä? Olemisen sietämättömyyttä voi lievittää uskomalla johonkin haaveeseen tai aatteeseen, mutta jos jostain syystä tähän haaveeseen uskominen käy mahdottomaksi, niin tämä tuskan lievitys lakkaa toimimasta, jolloin se kaiken aikaa taustalla vaikuttanut olemisen sietämättömyys tulee esiin.

Nietzschen mukaan eurooppalainen nihilismi on seurausta siitä, että kristinuskossa arvostetaan rehellisyyttä ja totuudellisuutta. Kristityn tärkeä moraalisääntö on, että täytyy uskoa oikein, sellaisiin asioihin jotka ovat oikeasti totta. Kun tätä viedään tarpeeksi pitkälle, niin lopulta havaitaan että kristinusko ei ole totta, jolloin kristinuskon tärkein moraalinen periaate tuhoaa kristinuskon, ja jäädään tyhjän päälle. Voisiko nihilismin välttää sillä että löysää näitä totuudellisuuden ja rehellisyyden vaatimuksia? Jos hyväksyykin sen, että on ihan okei tietoisesti uskoa sellaisiin asioihin jotka ovat valhetta, niin ehkä tällaista lumelääkkeen vaikutuksen häviämistä ei tapahdu?

Jakke K
Viestit: 48
Liittynyt: 17 Touko 2013 19:35
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja Jakke K » 01 Syys 2013 11:26

"on ihan okei tietoisesti uskoa sellaisiin asioihin jotka ovat valhetta, niin ehkä tällaista lumelääkkeen vaikutuksen häviämistä ei tapahdu?"

Tuo on hauska, mutta myös tärkeä havainto. Se on kuin uskomista uskomiseen, ei mihinkään todelliseen. Jos puhumme nihilismistä tai konkreettisesti tyhjyyden kokemuksesta, uskominen johonkin on nimenomaan lumelääke siihen. Mutta usein jätämme huomiotta sen seikan, että kun jostain myytistä (uskonnollinen, aatteellinen jne) katoaa pohja, sen uskon palauttaminen on liki mahdotonta. Voimme jatkaa asioiden tekemistä, jotka siihen luetaan, mutta niiden tekeminen tuntuu merkityksettömältä. Voimme tietysti kuten sanoit, toistaa ja vakuuttaa itseämme uudestaan ja uudestaan, mutta jokin osa meissä sisällä tietää että huijaamme itseämme.

"ja tässä kohdassa iskee jonkinlainen paniikki, kun kaikki vaikuttaakin olevan tyhjän päällä. "

Tuo on mielestäni todella tärkeä oivallus sinulta. Me uskomme johonkin, koska se antaa meille turvallisuutta ja sitä kautta rauhan ja mielihyvän kokemuksia. Toiseksi se antaa meidän elämällemme merkityksen. Meillä on hyvin syvällä käsitys siitä, että ilman lupaavaa tulevaisuutta itsellemme meidän elämältämme puuttuu suunta ja merkitys. Uskon kohteella ei ole sinällään merkitystä. Se voi olla Jumala, kommunismi tai osallistuminen yhteiskuntaan jollain tavoin. Hienostuneempana ja moraalisesti arvostetumpana se voi olla henkinen kasvu, spirituaalisuus tai vaikkapa nirvanan saavuttaminen. Mutta silti kyse on samasta asiasta: jokin joka on tavoiteltavaa, paremmin tai absoluuttisesti hyvää. Jotain tulevaisuudessa antaa elämälle merkityksen, tai jos vain jokin minussa tai maailmassa olisi toisin...

Paniikki syntyy siitä, että hetkellisesti mieli törmää asiaan, jonka se kieltää itseltään. Se, että emme yhtäkkiä pyrkisi johonkin tai meillä ei olisi mitään haluttavaa? Millaista se olisi? Meillä ei olisi mitään mihin tarrautua, joten vastareaktio on paniikki -äkkiä pois tästä ajatuksesta. Tietty asiassa on myös muita puolia. Koko yhteiskunta ympärillämme pyörii tuon saavuttamisen ajatuksen ympärillä. Meillä on oltava suunnitelmia, meillä on oltava merkitys, meillä on oltava tulevaisuus, meidän on unohdettava tyhjyys sisällämme jollain tavoin. Jos kyseenalaistat edes itsellesi tuon, niin asetut vastahankaan kaikkea ympärilläsi tapahtuvaa vastaan.


"Pelkkä älyllinen ja sanallinen pyörittely ei tuota tulosta. Luvussa puhuttiin myös miten kokemus siitä että oma itse on tyhjä pakottaa itsen näkemään itsensä jotenkin yhtenäisemmin, sen sijaan että itsessä olisi jokin osa joka tarkkaailee jotain toista osaa joka on tarkkailtavana. "

Tämä on zen, joka alkaa siitä mihin sanat päättyvät. Kun uskomukselta putoaa pohja, mieli ei kykene tarrautumaan siihen. Kun kaikilta uskomuksilta putoaa pohja, syntyy kokemus merkityksettömyydestä. Mielellä ei ole mitään mihin tarrautua, mitään mistä se saisi irti turvallisuuden tunnetta. Silloin yritämme korvata sen uudella, tarrautua johonkin muuhun. Kristitystä tulee vannoutunut ateisti. Muslimista tulee sikhi. Kommunistista tulee oikeistolainen. Mutta myös hienostuneemmin ja ovelammin, yritämme älyllistää kokemuksen. Annamme sille nimen nihilismi. Teemme siitä käsitteen, jota voimme pyöritellä ajatuksen avulla ja etsiä ratkaisua siihen. Se on hallittavissa sillä tavoin, se on minusta erillinen. Se on ikäänkuin abstrakti tila, jota voidaan objektiivisesti tarkastella ja yritämme löytää keinon päästä sen ylitse. Ja kun se on erillinen, voi mieli tarrautua vaikkapa siihen.

Mutta se ei ole ratkaisu sen ylittämiseen. Miksei? Koska merkityksettömyys on todellinen kokemus ihmisen sisällä. Se ei ole käsite ja niin kauan kun käsittelemme sitä abstraktiona tai ajatuksina, me käsittelemme sitä uskomusten kautta. Sen kautta mitä luulemme sen olevan tai mitä haluamme sen olevan. Se, että haluamme siitä eroon, on itsessään uskomus. Meillä on uskomus merkityksettömyydestä jonain kauheana olotilana ja jos menemme syvemmälle siihen, se on vielä kauheampaa. Me emme halua sitä olevan olemassa ja se nimenomainen käsitys määrittelee sitä, miten näemme sen ja miten pohdimme sitä. Siis uskomuksena emme kokemuksena.

Jos sen sijaan käsittelemme sitä todellisena kokemuksena, tilanne on eri. Se on silloin tässä ja nyt: muuttuvia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Mihin kirjailija viittaa on juuri tässä? On olemassa minä, joka on suora kokemus, ja on olemassa Minä, joka on itse luomamme käsitys minästä. Me käsittelemme Minää ajatuksena: mitä minä haluan olla, mitä minun pitäisi olla, miten minun pitäisi muuttua jne. Toisella tavalla: mieli tarkkailee itseään ja vertaa kahta asiaa: mitä todella tapahtuu (minä) ja mitä minä haluan tapahtuvan (Minä). Jälkimmäinen Minä on abstraktio, pelkkää kuvitelmaa. Se ei ole todellista, se on pelkkä ajatus.

Jos sen sijaan keskitymme minään (juuri nyt ja juuri tässä), voimme päästä itse asiaan. Jos keskitymme siihen suoraan kokemukseen ja sen merkitykseen, siihen mitä nihilismi todella on minussa -mitä tunteita se herättää, mitä ajatuksia tulee - voimme ymmärtää sen. Silloin ymmärtäminen ei tapahdu pelkästään ajatuksen tasolla, vaan kokonaisvaltaisena kokemuksena. Mieli on silloin kokonainen. Ja tuo kokonaisuus on silloin myös kokemus, se ei ole filosofinen kanta tai ajatusrakennelma, joka pitää omaksua uskomuksena. Niinkauan kun se on uskomus, sillä ei ole mitään todellista merkitystä.

Nihilismin ei tarvitse olla edes vaihtoehto, koska sekin on pohjimmiltaan vain uskomus. Se on uskomus siitä, että millään ei ole merkitystä. Nihilismi syntyy ajatuksesta, se on kasa tyhjiä käsitteitä. Kuten Minä. Sitä tarkoittaa nähdä koko asia kokemuksena ja kokonaisuutena.

"Olen miettinyt että voisiko olla niin, että tällainen merkityksen etsiminen on lopulta virhe? Merkityksiä voi etsiä ja löytää, mutta lopulta kaikki merkitykset hajoavat ja sitten tipahtaa tyhjyyteen. Ehkä olisikin parempi hypätä sinne tyhjyyteen suoraan, eikä edes yrittää löytää mitään suurempaa merkitystä jonka varaan ripustautua? "

Jos todella hait vastausta, niin minusta sinun mielesi kertoo tuossa vastauksen. Merkityksen etsiminen ei ole välttämättä virhe, se ei ole hyvä tai huono ratkaisu. Se on vain jotain, joka on ehdollistunut meihin. Se on vain asia, jota mielemme tekee. Tyhjyys on todellista sinulle tällä hetkellä. Sinun mielesi ehdottaa sinulle, että hyppää siihen. Se sanoo: Tutki sitä, älä yritä älyllistää sitä tai paeta sitä. Ole sen kanssa.

...
Viestit: 1141
Liittynyt: 09 Helmi 2013 12:25
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja ... » 01 Syys 2013 14:24

tommi kirjoitti:Ihminen voi ns. "psyykata" itseään aika paljon, eli vaikuttaa olotilaansa ajatuksilla ja tiedostamattomilla asenteilla. Jos lääkäri antaa potilaalle pillerin ja sanoo että se on lääkettä, niin potilas alkaa parantua vaikka pilleri ei sisältäisikään mitään lääkettä. Toisaalta jos potilaalle selviää että lääke on huijausta, niin oletettavasti tämä vaikutus häviää.


Ystäväni, joka on psykiatri, kanssa keskustelimme Plasebosta. Hänen mukaansa (ja varmaan jonkin tutkimuksen) lumelääkkeen vaikutus ei häviä, vaikka potilas tietääkin sen olevan huijausta. Minusta se on ihan hauska nippelitieto.

Kaikkeen lumelääke ei toimi. Hyvänä esimerkkinä rokotteet. Se on aivan sama uskookoo siihen vai ei - suoja tulee joka tapauksessa.

Avatar
tommi
Viestit: 639
Liittynyt: 09 Helmi 2013 22:10
titteli: über geek
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja tommi » 01 Syys 2013 17:59

Raitanator kirjoitti:
tommi kirjoitti:Jos lääkäri antaa potilaalle pillerin ja sanoo että se on lääkettä, niin potilas alkaa parantua vaikka pilleri ei sisältäisikään mitään lääkettä. Toisaalta jos potilaalle selviää että lääke on huijausta, niin oletettavasti tämä vaikutus häviää.


Ystäväni, joka on psykiatri, kanssa keskustelimme Plasebosta. Hänen mukaansa (ja varmaan jonkin tutkimuksen) lumelääkkeen vaikutus ei häviä, vaikka potilas tietääkin sen olevan huijausta. Minusta se on ihan hauska nippelitieto.

Näköjään sellainen tyyppi kuin Ted Kaptchuk on tutkinut noita plaseboja, ja hän oli tehnyt yhden tutkimuksen vuonna 2010, jossa testattiin miten plasebo vaikuttaa kun potilaalle suoraan sanotaan, että tämä ei ole oikeaa lääkettä, mutta se auttaa silti. Tuossa ei oltu tutkittu esim. miten muutokset potilaan käsityksissä vaikuttavat lääkkeen tehoon, eli hieman eri asiasta vaikuttaisi olevan kyse.

Avatar
tommi
Viestit: 639
Liittynyt: 09 Helmi 2013 22:10
titteli: über geek
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja tommi » 02 Syys 2013 18:03

Jakke K kirjoitti:Me uskomme johonkin, koska se antaa meille turvallisuutta ja sitä kautta rauhan ja mielihyvän kokemuksia. Toiseksi se antaa meidän elämällemme merkityksen. Meillä on hyvin syvällä käsitys siitä, että ilman lupaavaa tulevaisuutta itsellemme meidän elämältämme puuttuu suunta ja merkitys. Uskon kohteella ei ole sinällään merkitystä. Se voi olla Jumala, kommunismi tai osallistuminen yhteiskuntaan jollain tavoin. Hienostuneempana ja moraalisesti arvostetumpana se voi olla henkinen kasvu, spirituaalisuus tai vaikkapa nirvanan saavuttaminen. Mutta silti kyse on samasta asiasta: jokin joka on tavoiteltavaa, paremmin tai absoluuttisesti hyvää. Jotain tulevaisuudessa antaa elämälle merkityksen, tai jos vain jokin minussa tai maailmassa olisi toisin...

Olen jatkanut aloituksessa mainitun kirjan lukemista, ja kappaleessa jossa puhuttiin Nietzschen ajatuksista mainittiin juurikin ajatus, että jumalaan uskomisen tilalle on tullut jokin muu usko. Nietzschen mukaan oleellista tuollaisessa uskossa on se, että kuvitellaan että maailma voisi olla erilainen kuin mitä se on nyt.

Joku voi uskoa että maailman voi pelastaa kun äänestää oikein, tai lajittelee jätteensä, tai käännyttää kaikki omaan ideologiaansa. Joku toinen voi uskoa että maailma väistämättä tuhoutuu ydinsotaan, ekokatastrofiin, tai jumalan ja paholaisen viimeisessä taistelussa. Noissa kaikissa on kyse samasta asiasta, on jokin käsitys siitä miten asiat voisivat olla eri tavalla kuin ne ovat nyt. Ihmisellä on jonkinlainen taipumus rakentaa mieleensä haavemaailma ja elää enemmän siellä kuin todellisuudessa.

Nietzschen lähestymistapa on, että pitää opetella haaveilemaan siitä mitä tapahtuu todellisuudessa juuri nyt, oli se sitten mitä tahansa. Jos jotain hyvää tapahtuu, niin pitää ajatella: "halusinkin että näin tapahtuu", ja samoin jos jotain pahaa tapahtuu, niin pitää ajatella: "halusinkin että näin tapahtuu". Haavemaailma pitää rakentaa sellaiseksi kuin mitä on olemassa juuri nyt, ja kaikelle pitää sanoa "kyllä".

Jakke K kirjoitti:Nihilismin ei tarvitse olla edes vaihtoehto, koska sekin on pohjimmiltaan vain uskomus. Se on uskomus siitä, että millään ei ole merkitystä. Nihilismi syntyy ajatuksesta, se on kasa tyhjiä käsitteitä. Kuten Minä. Sitä tarkoittaa nähdä koko asia kokemuksena ja kokonaisuutena.

Minulla kävi mielessä sellainen ajatus, että lause "sillä ei ole mitään väliä" voi ilmaista pettymystä ja epätoivoa, mutta se voi myös olla lohduttava. Jos jotain hyvää tapahtuu, niin pessimisti voi ikäänkuin tehdä sen tyhjäksi sanomalla: "sillä ei ole mitään väliä", mutta jos tapahtuu jotain pahaa, niin optimisti voi puolestaan tehdä sen tyhjäksi samalla lauseella: "sillä ei ole mitään väliä". Jos syventyy lauseeseen "sillä ei ole mitään väliä", niin voi laskeutua johonkin nihilistiseen masennukseen, sillä kaikista asioista tulee mieleen ajatus: "sillä ei ole mitään väliä". Sitten jos pohjalle laskeuduttua jatkaa samalla "sillä ei ole mitään väliä"-linjalla, niin sieltä pomppaakin automaattisesti takaisin pinnalle, eikä kaiken merkityksettömyys vaikutakaan masentavalta, koska "sillä ei ole mitään väliä".

Dharmis42
Viestit: 779
Liittynyt: 20 Helmi 2013 04:19
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja Dharmis42 » 02 Syys 2013 19:38

"Sillä ei ole mitään väliä", mutta siis millä, koska johonkinhan tässä viitataan. Minä voin antaa merkityksen mille vain ja sinä voit antaa merkityksen mille vain, mutta nämä merkitykset muodostavat tietynlaisen yhteyden suhteutettuna kokonaisuuteen omissa suhteellisissa todellisuuksissa. Tässä kohtaa voisi kaiken tyhjyyden seasta kokea yhteyden ”johonkin”. Ikäänkuin se ”jokin” on aina mukana kaikessa suhteellisessa.

Nihilistinen merkityksettömyys on sekin kovin merkityksellistä (merkillistä :) ) . Ehkäpä.

Jakke K
Viestit: 48
Liittynyt: 17 Touko 2013 19:35
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja Jakke K » 03 Syys 2013 12:05

"Nietzschen mukaan oleellista tuollaisessa uskossa on se, että kuvitellaan että maailma voisi olla erilainen kuin mitä se on nyt. "
Ja myös: kuvitellaan, että minä voin olla erilainen kuin nyt? Olen jotain tällä hetkellä ja haluan olla jotain muuta. Ja kun "jotain muuta" on paljon todellisempaa kuin sekava kasa tunteita ja ajatuksia tällä hetkellä, niin sen "jotain muuta" täytyy olla todellisempi? Se on helpompi hahmottaa, on helpompi tietää mitä minä haluan kuin mitä minä todella nyt olen. Se on pysyvämpi, se ei muutu jatkuvasti. Unelmaminä on paljon hienompi kuin tämänhetkinen tilanne. Ja minulla on kuvitelma itsestäni selllaisena kuin haluan itseni nähdä. Ja samalla minulla on ristiriita itseni kanssa. Ristiriita kuvitelman ja todellisuuden kanssa -itseni ja maailman kanssa.

"Ihmisellä on jonkinlainen taipumus rakentaa mieleensä haavemaailma ja elää enemmän siellä kuin todellisuudessa. "

Ihmismielen aivan fantastinen piirre, se ei lakkaa hämmästyttämästä. On käsittämätöntä miten monella tavalla voi paeta tätä hetkeä mihin tahansa suuntaan. En tiedä kuitenkaan, onko kyseessä pelkästään asia, joka koskee vain ja ainoastaan haavemaailmaa. Jos muutan lausetta muotoon: Ihmisellä on taipumus rakentaa mieleensä maailma ja elää enemmän siellä kuin todellisuudessa. Eikö se ole ihan järkeenkäyvä lause? Me emme elä todellisessa maailmassa vaan jonkinlaisessa sisäisessä maailmassa. Ikäänkuin käsityksessä siitä, mitä uskomme tai haluaisimme tapahtuvan.

Älykkäillä ihmisillä etenkin tuntuu usein olevan tämä ongelma. Maailma pelkistetään periaatteiksi tai filosofiaksi. Moninaisuus rajataan yhteen luokkaan. Kaikista kukista tulee kasvi. Kaikista puista tulee metsä. Kaikista iloista tulee yksi ainoa tunne. Ja aika usein unohtuu se asia, että jossain vaiheessa kaiken filosofian pitäisi muuttua käytännöksi -joksikin todelliseksi. Jos elämme teoriassa, elämmekö silloin lainkaan? Joku fiksumpi sanoi: Elämä ei ole mysteeri selvitettäväksi, se on kokemus koettavaksi.

Minusta koko ajatus tiivistyy siihen, mitä kirjan kirjoittaja ehdotti kokonaisena olemisesta. Meillä on arkikokemus siitä, että elämme oman päämme sisällä. Ikäänkuin kuin pieni ihminen olisi jossain pään sisällä. Jokin keskus, joka tuntuu olevan silmien takana ja suurin piirtein korvien välissä. Ja me ajattelemme, että on olemassa minä ja on olemassa maailma tuolla jossain. On kaksi erillistä asiaa, minä ja maailma. Mutta jos syventyy itsessään siihen mitä tapahtuu, niin onko se totta? Se mitä kutsumme minäksi nousee esiin vain vuorovaikutuksessa johonkin. Ääniin, näkemiseen, ajatuksiin, tuntemuksiin jne. jne. Se on aina vuorovaikutusta johonkin. Onko se siis erillinen lainkaan? Onko se erillisyys minun ja maailman välillä totta? Vai onko se erillisyys minun pääni sisällä? Vain jokin outo, kuvitteellinen käsite, jonka olen omaksunut?


"Haavemaailma pitää rakentaa sellaiseksi kuin mitä on olemassa juuri nyt, ja kaikelle pitää sanoa "kyllä".

Voi toimia, en tiedä. Mieleen tuli myös ajatus, että eikö tuo haavemaailma ole kokonaisuudessaan turha? N. ehdottaa tuossa, että kun haavemaailma ja todellinen maailma lähenevät, niin "gap" niiden välissä katoaa. Mutta eikö se katoa itsestään oivalluksessa, että mitään haavemaailmaa ei todellisuudessa ole?

"Minulla kävi mielessä sellainen ajatus, että lause "sillä ei ole mitään väliä" voi ilmaista pettymystä ja epätoivoa, mutta se voi myös olla lohduttava."

Se voi olla hirmuisen lohduttava jossain vaiheessa elämää (oma kokemus tämä). Kenties jopa niin lohduttava, että siihen on helppo jäädä kiinni. Kun millään ei ole mitään väliä tai erityistä merkitystä, niin miksi turhaan vaivautua mihinkään? Mutta jos tarttuu tuohon ajatukseen syvemmin, niin eikö taustalla ole edelleen se "haavemaailma"? Kykenen ajattelemaan tilanteen, jossa kaikki olisi merkityksellistä, mutta en löydä sitä todellisuudesta? Oli lopputulos sitten pettymys tai lohdutus? Pettymys siitä, että maailma ei ole sellainen kuin haluan, tai lohdutus siitä, että kun maailma ei ole sellainen kuin haluan voin lakata yrittämästä? Onko lohdutus vain helpotusta siitä, että en saakaan rangaistusta siitä, etten usko mihinkään? Onko näillä lopulta mitään eroa?

"Jos syventyy lauseeseen "sillä ei ole mitään väliä", niin voi laskeutua johonkin nihilistiseen masennukseen, sillä kaikista asioista tulee mieleen ajatus: "sillä ei ole mitään väliä". Sitten jos pohjalle laskeuduttua jatkaa samalla "sillä ei ole mitään väliä"-linjalla, niin sieltä pomppaakin automaattisesti takaisin pinnalle, eikä kaiken merkityksettömyys vaikutakaan masentavalta, koska "sillä ei ole mitään väliä"

"Sillä ei ole mitään väliä" on minusta hyödyllinen lause, jos sitä käytää kysymiseen. Se on ikäänkuin käänteinen kysymykselle: Mikä tämä on? tai Onko tämä totta? Jos todella kysyy rehellisesti itseltään ja todella kuuntelee vastausta itsessään (mitä se herättää), niin sillä saattaa päästä todella syvälle, todella lähelle totuutta. Ja eikö totuus ole se, mitä jää jäljelle kun kaikki valheet ja illuusiot asiasta ovat hävinneet? Tai kuten Dharmis42 tuossa ylempänä sanoo, vastaantulee "jokin". Silloin kenties kaiken merkityksettömyys onkin kaiken merkityksellisyyttä. Tai vain "jokin", joka on kyllä minusta kuvaavin sana.


Palaa sivulle “Kahvila”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: venatos ja 1 vierailija