Nihilismi ja sen ylittäminen

Yleinen keskustelualue ja olohuone henkisille etsijöille.
Jakke K
Viestit: 48
Liittynyt: 17 Touko 2013 19:35
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja Jakke K » 01 Syys 2013 11:26

"on ihan okei tietoisesti uskoa sellaisiin asioihin jotka ovat valhetta, niin ehkä tällaista lumelääkkeen vaikutuksen häviämistä ei tapahdu?"

Tuo on hauska, mutta myös tärkeä havainto. Se on kuin uskomista uskomiseen, ei mihinkään todelliseen. Jos puhumme nihilismistä tai konkreettisesti tyhjyyden kokemuksesta, uskominen johonkin on nimenomaan lumelääke siihen. Mutta usein jätämme huomiotta sen seikan, että kun jostain myytistä (uskonnollinen, aatteellinen jne) katoaa pohja, sen uskon palauttaminen on liki mahdotonta. Voimme jatkaa asioiden tekemistä, jotka siihen luetaan, mutta niiden tekeminen tuntuu merkityksettömältä. Voimme tietysti kuten sanoit, toistaa ja vakuuttaa itseämme uudestaan ja uudestaan, mutta jokin osa meissä sisällä tietää että huijaamme itseämme.

"ja tässä kohdassa iskee jonkinlainen paniikki, kun kaikki vaikuttaakin olevan tyhjän päällä. "

Tuo on mielestäni todella tärkeä oivallus sinulta. Me uskomme johonkin, koska se antaa meille turvallisuutta ja sitä kautta rauhan ja mielihyvän kokemuksia. Toiseksi se antaa meidän elämällemme merkityksen. Meillä on hyvin syvällä käsitys siitä, että ilman lupaavaa tulevaisuutta itsellemme meidän elämältämme puuttuu suunta ja merkitys. Uskon kohteella ei ole sinällään merkitystä. Se voi olla Jumala, kommunismi tai osallistuminen yhteiskuntaan jollain tavoin. Hienostuneempana ja moraalisesti arvostetumpana se voi olla henkinen kasvu, spirituaalisuus tai vaikkapa nirvanan saavuttaminen. Mutta silti kyse on samasta asiasta: jokin joka on tavoiteltavaa, paremmin tai absoluuttisesti hyvää. Jotain tulevaisuudessa antaa elämälle merkityksen, tai jos vain jokin minussa tai maailmassa olisi toisin...

Paniikki syntyy siitä, että hetkellisesti mieli törmää asiaan, jonka se kieltää itseltään. Se, että emme yhtäkkiä pyrkisi johonkin tai meillä ei olisi mitään haluttavaa? Millaista se olisi? Meillä ei olisi mitään mihin tarrautua, joten vastareaktio on paniikki -äkkiä pois tästä ajatuksesta. Tietty asiassa on myös muita puolia. Koko yhteiskunta ympärillämme pyörii tuon saavuttamisen ajatuksen ympärillä. Meillä on oltava suunnitelmia, meillä on oltava merkitys, meillä on oltava tulevaisuus, meidän on unohdettava tyhjyys sisällämme jollain tavoin. Jos kyseenalaistat edes itsellesi tuon, niin asetut vastahankaan kaikkea ympärilläsi tapahtuvaa vastaan.


"Pelkkä älyllinen ja sanallinen pyörittely ei tuota tulosta. Luvussa puhuttiin myös miten kokemus siitä että oma itse on tyhjä pakottaa itsen näkemään itsensä jotenkin yhtenäisemmin, sen sijaan että itsessä olisi jokin osa joka tarkkaailee jotain toista osaa joka on tarkkailtavana. "

Tämä on zen, joka alkaa siitä mihin sanat päättyvät. Kun uskomukselta putoaa pohja, mieli ei kykene tarrautumaan siihen. Kun kaikilta uskomuksilta putoaa pohja, syntyy kokemus merkityksettömyydestä. Mielellä ei ole mitään mihin tarrautua, mitään mistä se saisi irti turvallisuuden tunnetta. Silloin yritämme korvata sen uudella, tarrautua johonkin muuhun. Kristitystä tulee vannoutunut ateisti. Muslimista tulee sikhi. Kommunistista tulee oikeistolainen. Mutta myös hienostuneemmin ja ovelammin, yritämme älyllistää kokemuksen. Annamme sille nimen nihilismi. Teemme siitä käsitteen, jota voimme pyöritellä ajatuksen avulla ja etsiä ratkaisua siihen. Se on hallittavissa sillä tavoin, se on minusta erillinen. Se on ikäänkuin abstrakti tila, jota voidaan objektiivisesti tarkastella ja yritämme löytää keinon päästä sen ylitse. Ja kun se on erillinen, voi mieli tarrautua vaikkapa siihen.

Mutta se ei ole ratkaisu sen ylittämiseen. Miksei? Koska merkityksettömyys on todellinen kokemus ihmisen sisällä. Se ei ole käsite ja niin kauan kun käsittelemme sitä abstraktiona tai ajatuksina, me käsittelemme sitä uskomusten kautta. Sen kautta mitä luulemme sen olevan tai mitä haluamme sen olevan. Se, että haluamme siitä eroon, on itsessään uskomus. Meillä on uskomus merkityksettömyydestä jonain kauheana olotilana ja jos menemme syvemmälle siihen, se on vielä kauheampaa. Me emme halua sitä olevan olemassa ja se nimenomainen käsitys määrittelee sitä, miten näemme sen ja miten pohdimme sitä. Siis uskomuksena emme kokemuksena.

Jos sen sijaan käsittelemme sitä todellisena kokemuksena, tilanne on eri. Se on silloin tässä ja nyt: muuttuvia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Mihin kirjailija viittaa on juuri tässä? On olemassa minä, joka on suora kokemus, ja on olemassa Minä, joka on itse luomamme käsitys minästä. Me käsittelemme Minää ajatuksena: mitä minä haluan olla, mitä minun pitäisi olla, miten minun pitäisi muuttua jne. Toisella tavalla: mieli tarkkailee itseään ja vertaa kahta asiaa: mitä todella tapahtuu (minä) ja mitä minä haluan tapahtuvan (Minä). Jälkimmäinen Minä on abstraktio, pelkkää kuvitelmaa. Se ei ole todellista, se on pelkkä ajatus.

Jos sen sijaan keskitymme minään (juuri nyt ja juuri tässä), voimme päästä itse asiaan. Jos keskitymme siihen suoraan kokemukseen ja sen merkitykseen, siihen mitä nihilismi todella on minussa -mitä tunteita se herättää, mitä ajatuksia tulee - voimme ymmärtää sen. Silloin ymmärtäminen ei tapahdu pelkästään ajatuksen tasolla, vaan kokonaisvaltaisena kokemuksena. Mieli on silloin kokonainen. Ja tuo kokonaisuus on silloin myös kokemus, se ei ole filosofinen kanta tai ajatusrakennelma, joka pitää omaksua uskomuksena. Niinkauan kun se on uskomus, sillä ei ole mitään todellista merkitystä.

Nihilismin ei tarvitse olla edes vaihtoehto, koska sekin on pohjimmiltaan vain uskomus. Se on uskomus siitä, että millään ei ole merkitystä. Nihilismi syntyy ajatuksesta, se on kasa tyhjiä käsitteitä. Kuten Minä. Sitä tarkoittaa nähdä koko asia kokemuksena ja kokonaisuutena.

"Olen miettinyt että voisiko olla niin, että tällainen merkityksen etsiminen on lopulta virhe? Merkityksiä voi etsiä ja löytää, mutta lopulta kaikki merkitykset hajoavat ja sitten tipahtaa tyhjyyteen. Ehkä olisikin parempi hypätä sinne tyhjyyteen suoraan, eikä edes yrittää löytää mitään suurempaa merkitystä jonka varaan ripustautua? "

Jos todella hait vastausta, niin minusta sinun mielesi kertoo tuossa vastauksen. Merkityksen etsiminen ei ole välttämättä virhe, se ei ole hyvä tai huono ratkaisu. Se on vain jotain, joka on ehdollistunut meihin. Se on vain asia, jota mielemme tekee. Tyhjyys on todellista sinulle tällä hetkellä. Sinun mielesi ehdottaa sinulle, että hyppää siihen. Se sanoo: Tutki sitä, älä yritä älyllistää sitä tai paeta sitä. Ole sen kanssa.

...
Viestit: 1143
Liittynyt: 09 Helmi 2013 12:25
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja ... » 01 Syys 2013 14:24

tommi kirjoitti:Ihminen voi ns. "psyykata" itseään aika paljon, eli vaikuttaa olotilaansa ajatuksilla ja tiedostamattomilla asenteilla. Jos lääkäri antaa potilaalle pillerin ja sanoo että se on lääkettä, niin potilas alkaa parantua vaikka pilleri ei sisältäisikään mitään lääkettä. Toisaalta jos potilaalle selviää että lääke on huijausta, niin oletettavasti tämä vaikutus häviää.


Ystäväni, joka on psykiatri, kanssa keskustelimme Plasebosta. Hänen mukaansa (ja varmaan jonkin tutkimuksen) lumelääkkeen vaikutus ei häviä, vaikka potilas tietääkin sen olevan huijausta. Minusta se on ihan hauska nippelitieto.

Kaikkeen lumelääke ei toimi. Hyvänä esimerkkinä rokotteet. Se on aivan sama uskookoo siihen vai ei - suoja tulee joka tapauksessa.

Avatar
tommi
Viestit: 640
Liittynyt: 09 Helmi 2013 22:10
titteli: über geek
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja tommi » 01 Syys 2013 17:59

Raitanator kirjoitti:
tommi kirjoitti:Jos lääkäri antaa potilaalle pillerin ja sanoo että se on lääkettä, niin potilas alkaa parantua vaikka pilleri ei sisältäisikään mitään lääkettä. Toisaalta jos potilaalle selviää että lääke on huijausta, niin oletettavasti tämä vaikutus häviää.


Ystäväni, joka on psykiatri, kanssa keskustelimme Plasebosta. Hänen mukaansa (ja varmaan jonkin tutkimuksen) lumelääkkeen vaikutus ei häviä, vaikka potilas tietääkin sen olevan huijausta. Minusta se on ihan hauska nippelitieto.

Näköjään sellainen tyyppi kuin Ted Kaptchuk on tutkinut noita plaseboja, ja hän oli tehnyt yhden tutkimuksen vuonna 2010, jossa testattiin miten plasebo vaikuttaa kun potilaalle suoraan sanotaan, että tämä ei ole oikeaa lääkettä, mutta se auttaa silti. Tuossa ei oltu tutkittu esim. miten muutokset potilaan käsityksissä vaikuttavat lääkkeen tehoon, eli hieman eri asiasta vaikuttaisi olevan kyse.

Avatar
tommi
Viestit: 640
Liittynyt: 09 Helmi 2013 22:10
titteli: über geek
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja tommi » 02 Syys 2013 18:03

Jakke K kirjoitti:Me uskomme johonkin, koska se antaa meille turvallisuutta ja sitä kautta rauhan ja mielihyvän kokemuksia. Toiseksi se antaa meidän elämällemme merkityksen. Meillä on hyvin syvällä käsitys siitä, että ilman lupaavaa tulevaisuutta itsellemme meidän elämältämme puuttuu suunta ja merkitys. Uskon kohteella ei ole sinällään merkitystä. Se voi olla Jumala, kommunismi tai osallistuminen yhteiskuntaan jollain tavoin. Hienostuneempana ja moraalisesti arvostetumpana se voi olla henkinen kasvu, spirituaalisuus tai vaikkapa nirvanan saavuttaminen. Mutta silti kyse on samasta asiasta: jokin joka on tavoiteltavaa, paremmin tai absoluuttisesti hyvää. Jotain tulevaisuudessa antaa elämälle merkityksen, tai jos vain jokin minussa tai maailmassa olisi toisin...

Olen jatkanut aloituksessa mainitun kirjan lukemista, ja kappaleessa jossa puhuttiin Nietzschen ajatuksista mainittiin juurikin ajatus, että jumalaan uskomisen tilalle on tullut jokin muu usko. Nietzschen mukaan oleellista tuollaisessa uskossa on se, että kuvitellaan että maailma voisi olla erilainen kuin mitä se on nyt.

Joku voi uskoa että maailman voi pelastaa kun äänestää oikein, tai lajittelee jätteensä, tai käännyttää kaikki omaan ideologiaansa. Joku toinen voi uskoa että maailma väistämättä tuhoutuu ydinsotaan, ekokatastrofiin, tai jumalan ja paholaisen viimeisessä taistelussa. Noissa kaikissa on kyse samasta asiasta, on jokin käsitys siitä miten asiat voisivat olla eri tavalla kuin ne ovat nyt. Ihmisellä on jonkinlainen taipumus rakentaa mieleensä haavemaailma ja elää enemmän siellä kuin todellisuudessa.

Nietzschen lähestymistapa on, että pitää opetella haaveilemaan siitä mitä tapahtuu todellisuudessa juuri nyt, oli se sitten mitä tahansa. Jos jotain hyvää tapahtuu, niin pitää ajatella: "halusinkin että näin tapahtuu", ja samoin jos jotain pahaa tapahtuu, niin pitää ajatella: "halusinkin että näin tapahtuu". Haavemaailma pitää rakentaa sellaiseksi kuin mitä on olemassa juuri nyt, ja kaikelle pitää sanoa "kyllä".

Jakke K kirjoitti:Nihilismin ei tarvitse olla edes vaihtoehto, koska sekin on pohjimmiltaan vain uskomus. Se on uskomus siitä, että millään ei ole merkitystä. Nihilismi syntyy ajatuksesta, se on kasa tyhjiä käsitteitä. Kuten Minä. Sitä tarkoittaa nähdä koko asia kokemuksena ja kokonaisuutena.

Minulla kävi mielessä sellainen ajatus, että lause "sillä ei ole mitään väliä" voi ilmaista pettymystä ja epätoivoa, mutta se voi myös olla lohduttava. Jos jotain hyvää tapahtuu, niin pessimisti voi ikäänkuin tehdä sen tyhjäksi sanomalla: "sillä ei ole mitään väliä", mutta jos tapahtuu jotain pahaa, niin optimisti voi puolestaan tehdä sen tyhjäksi samalla lauseella: "sillä ei ole mitään väliä". Jos syventyy lauseeseen "sillä ei ole mitään väliä", niin voi laskeutua johonkin nihilistiseen masennukseen, sillä kaikista asioista tulee mieleen ajatus: "sillä ei ole mitään väliä". Sitten jos pohjalle laskeuduttua jatkaa samalla "sillä ei ole mitään väliä"-linjalla, niin sieltä pomppaakin automaattisesti takaisin pinnalle, eikä kaiken merkityksettömyys vaikutakaan masentavalta, koska "sillä ei ole mitään väliä".

Dharmis42
Viestit: 779
Liittynyt: 20 Helmi 2013 04:19
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja Dharmis42 » 02 Syys 2013 19:38

"Sillä ei ole mitään väliä", mutta siis millä, koska johonkinhan tässä viitataan. Minä voin antaa merkityksen mille vain ja sinä voit antaa merkityksen mille vain, mutta nämä merkitykset muodostavat tietynlaisen yhteyden suhteutettuna kokonaisuuteen omissa suhteellisissa todellisuuksissa. Tässä kohtaa voisi kaiken tyhjyyden seasta kokea yhteyden ”johonkin”. Ikäänkuin se ”jokin” on aina mukana kaikessa suhteellisessa.

Nihilistinen merkityksettömyys on sekin kovin merkityksellistä (merkillistä :) ) . Ehkäpä.

Jakke K
Viestit: 48
Liittynyt: 17 Touko 2013 19:35
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja Jakke K » 03 Syys 2013 12:05

"Nietzschen mukaan oleellista tuollaisessa uskossa on se, että kuvitellaan että maailma voisi olla erilainen kuin mitä se on nyt. "
Ja myös: kuvitellaan, että minä voin olla erilainen kuin nyt? Olen jotain tällä hetkellä ja haluan olla jotain muuta. Ja kun "jotain muuta" on paljon todellisempaa kuin sekava kasa tunteita ja ajatuksia tällä hetkellä, niin sen "jotain muuta" täytyy olla todellisempi? Se on helpompi hahmottaa, on helpompi tietää mitä minä haluan kuin mitä minä todella nyt olen. Se on pysyvämpi, se ei muutu jatkuvasti. Unelmaminä on paljon hienompi kuin tämänhetkinen tilanne. Ja minulla on kuvitelma itsestäni selllaisena kuin haluan itseni nähdä. Ja samalla minulla on ristiriita itseni kanssa. Ristiriita kuvitelman ja todellisuuden kanssa -itseni ja maailman kanssa.

"Ihmisellä on jonkinlainen taipumus rakentaa mieleensä haavemaailma ja elää enemmän siellä kuin todellisuudessa. "

Ihmismielen aivan fantastinen piirre, se ei lakkaa hämmästyttämästä. On käsittämätöntä miten monella tavalla voi paeta tätä hetkeä mihin tahansa suuntaan. En tiedä kuitenkaan, onko kyseessä pelkästään asia, joka koskee vain ja ainoastaan haavemaailmaa. Jos muutan lausetta muotoon: Ihmisellä on taipumus rakentaa mieleensä maailma ja elää enemmän siellä kuin todellisuudessa. Eikö se ole ihan järkeenkäyvä lause? Me emme elä todellisessa maailmassa vaan jonkinlaisessa sisäisessä maailmassa. Ikäänkuin käsityksessä siitä, mitä uskomme tai haluaisimme tapahtuvan.

Älykkäillä ihmisillä etenkin tuntuu usein olevan tämä ongelma. Maailma pelkistetään periaatteiksi tai filosofiaksi. Moninaisuus rajataan yhteen luokkaan. Kaikista kukista tulee kasvi. Kaikista puista tulee metsä. Kaikista iloista tulee yksi ainoa tunne. Ja aika usein unohtuu se asia, että jossain vaiheessa kaiken filosofian pitäisi muuttua käytännöksi -joksikin todelliseksi. Jos elämme teoriassa, elämmekö silloin lainkaan? Joku fiksumpi sanoi: Elämä ei ole mysteeri selvitettäväksi, se on kokemus koettavaksi.

Minusta koko ajatus tiivistyy siihen, mitä kirjan kirjoittaja ehdotti kokonaisena olemisesta. Meillä on arkikokemus siitä, että elämme oman päämme sisällä. Ikäänkuin kuin pieni ihminen olisi jossain pään sisällä. Jokin keskus, joka tuntuu olevan silmien takana ja suurin piirtein korvien välissä. Ja me ajattelemme, että on olemassa minä ja on olemassa maailma tuolla jossain. On kaksi erillistä asiaa, minä ja maailma. Mutta jos syventyy itsessään siihen mitä tapahtuu, niin onko se totta? Se mitä kutsumme minäksi nousee esiin vain vuorovaikutuksessa johonkin. Ääniin, näkemiseen, ajatuksiin, tuntemuksiin jne. jne. Se on aina vuorovaikutusta johonkin. Onko se siis erillinen lainkaan? Onko se erillisyys minun ja maailman välillä totta? Vai onko se erillisyys minun pääni sisällä? Vain jokin outo, kuvitteellinen käsite, jonka olen omaksunut?


"Haavemaailma pitää rakentaa sellaiseksi kuin mitä on olemassa juuri nyt, ja kaikelle pitää sanoa "kyllä".

Voi toimia, en tiedä. Mieleen tuli myös ajatus, että eikö tuo haavemaailma ole kokonaisuudessaan turha? N. ehdottaa tuossa, että kun haavemaailma ja todellinen maailma lähenevät, niin "gap" niiden välissä katoaa. Mutta eikö se katoa itsestään oivalluksessa, että mitään haavemaailmaa ei todellisuudessa ole?

"Minulla kävi mielessä sellainen ajatus, että lause "sillä ei ole mitään väliä" voi ilmaista pettymystä ja epätoivoa, mutta se voi myös olla lohduttava."

Se voi olla hirmuisen lohduttava jossain vaiheessa elämää (oma kokemus tämä). Kenties jopa niin lohduttava, että siihen on helppo jäädä kiinni. Kun millään ei ole mitään väliä tai erityistä merkitystä, niin miksi turhaan vaivautua mihinkään? Mutta jos tarttuu tuohon ajatukseen syvemmin, niin eikö taustalla ole edelleen se "haavemaailma"? Kykenen ajattelemaan tilanteen, jossa kaikki olisi merkityksellistä, mutta en löydä sitä todellisuudesta? Oli lopputulos sitten pettymys tai lohdutus? Pettymys siitä, että maailma ei ole sellainen kuin haluan, tai lohdutus siitä, että kun maailma ei ole sellainen kuin haluan voin lakata yrittämästä? Onko lohdutus vain helpotusta siitä, että en saakaan rangaistusta siitä, etten usko mihinkään? Onko näillä lopulta mitään eroa?

"Jos syventyy lauseeseen "sillä ei ole mitään väliä", niin voi laskeutua johonkin nihilistiseen masennukseen, sillä kaikista asioista tulee mieleen ajatus: "sillä ei ole mitään väliä". Sitten jos pohjalle laskeuduttua jatkaa samalla "sillä ei ole mitään väliä"-linjalla, niin sieltä pomppaakin automaattisesti takaisin pinnalle, eikä kaiken merkityksettömyys vaikutakaan masentavalta, koska "sillä ei ole mitään väliä"

"Sillä ei ole mitään väliä" on minusta hyödyllinen lause, jos sitä käytää kysymiseen. Se on ikäänkuin käänteinen kysymykselle: Mikä tämä on? tai Onko tämä totta? Jos todella kysyy rehellisesti itseltään ja todella kuuntelee vastausta itsessään (mitä se herättää), niin sillä saattaa päästä todella syvälle, todella lähelle totuutta. Ja eikö totuus ole se, mitä jää jäljelle kun kaikki valheet ja illuusiot asiasta ovat hävinneet? Tai kuten Dharmis42 tuossa ylempänä sanoo, vastaantulee "jokin". Silloin kenties kaiken merkityksettömyys onkin kaiken merkityksellisyyttä. Tai vain "jokin", joka on kyllä minusta kuvaavin sana.

Avatar
tommi
Viestit: 640
Liittynyt: 09 Helmi 2013 22:10
titteli: über geek
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja tommi » 14 Syys 2013 12:42

Dharmis42 kirjoitti:"Sillä ei ole mitään väliä", mutta siis millä, koska johonkinhan tässä viitataan. Minä voin antaa merkityksen mille vain ja sinä voit antaa merkityksen mille vain, mutta nämä merkitykset muodostavat tietynlaisen yhteyden suhteutettuna kokonaisuuteen omissa suhteellisissa todellisuuksissa. Tässä kohtaa voisi kaiken tyhjyyden seasta kokea yhteyden ”johonkin”. Ikäänkuin se ”jokin” on aina mukana kaikessa suhteellisessa.

Tässä taitaa olla kyse siitä, että lauseella "sillä ei ole mitään väliä" voidaan kiistää minkä tahansa asian merkitys. Jos jollain asialla on jonkinlainen myönteinen merkitys, niin tämän merkityksen kiistämällä tämä myönteisyys häviää. Toisaalta jos jollain asialla on jonkinlainen kielteinen merkitys, niin tämän kielteisyydenkin voi hävittää kiistämällä sen merkityksen.

Tulee mieleen että olisiko nihilismissä kyse siitä, että on totuttu tiettyihin asioihin joilla on myönteinen merkitys, ja on myös totuttu tiettyyn tapaan jolla asioille annetaan merkityksiä? On asioita joilla on myönteinen merkitys, kuten perhe, rakkaus, yhteisöllisyys, ja on totuttu että näistä saadaan jotain myönteistä merkityksellisyyttä josta saadaan energiaa tehdä asioita. Sitten on totuttu että asioiden merkitys johdetaan tietyllä tavalla, esim. voidaan johtaa jonkinlainen yhteys jumaliin tai karman lakiin tai muuhun uskomukseen, joka viime kädessä tekee kaikesta merkityksellistä.

Sitten kun tämä merkityksien antaminen johtamalla johonkin perimmäiseen jumalaan tai vastaavaan muuttuu mahdottomaksi, niin tulee kriisi. Sitten kai täytyisi miettiä, että pitääkö tottua elämään ilman että millään asioilla on myönteisiä merkityksiä, vai pitääkö opetella uusi tapa jolla asioille annetaan merkityksiä?

Oskari

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja Oskari » 15 Syys 2013 12:20

tommi kirjoitti:. Sitten kai täytyisi miettiä, että pitääkö tottua elämään ilman että millään asioilla on myönteisiä merkityksiä, vai pitääkö opetella uusi tapa jolla asioille annetaan merkityksiä?


En tiedä vastaako tämä kysymykseen.... Jalossa kahdeksanosaissa polussa voi kai nähdä positiivista ehdollistumasta, toiminnalla on tietty suuntansa (oikea aikomus: luopuminen, hyvätahtoisuus ja väkivallattomuus) joka puolestaan edelleen palkitsee koska kärsimys vähenee ja hyvinvointi lisääntyy. Eli vähän uudenlaista merkityksenantoa siinä silloin kai opetellaan. Ei-merkityksissä elävät taitavat olla - jos niitä nyt oikeassa elämässä onkaan (?) - yliyli-mestareita, tai mielisairaalapauksia-

Kuva

Kuva

http://tedwordsblog.com/2012/12/14/a-po ... rt-2-of-2/

Jakke K
Viestit: 48
Liittynyt: 17 Touko 2013 19:35
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja Jakke K » 15 Syys 2013 13:24

tommi kirjoitti: Sitten kun tämä merkityksien antaminen johtamalla johonkin perimmäiseen jumalaan tai vastaavaan muuttuu mahdottomaksi, niin tulee kriisi. Sitten kai täytyisi miettiä, että pitääkö tottua elämään ilman että millään asioilla on myönteisiä merkityksiä, vai pitääkö opetella uusi tapa jolla asioille annetaan merkityksiä?


Luin tuota mainitsemaasi kirjaa (ja muita samalta Nishitanilta) ihan mielenkiinnosta, joten toivon että puhumme samasta asiasta nyt. Nishitan tulee ilmeiseti zen-pohjalta, joten koitan olla johdonmukainen siihen suuntaan...

Jos oikein ymmärrän, Nietzsche (ja Sartre), pohjaavat ajattelunsa seuraavaan:

Ihmisellä on olemassa perimmäinen kokemus omasta olemassaolostaan, joka loppupeleissä on ainoa luotettava subjektiivinen ja todellinen kokemus. Sitä emme voi hänen mukaansa asettaa kyseenalaiseksi. Siitä kokemuksesta syntyy käsitys olemassaolevasta, subjektiivisesta minuudesta (Ego). Nietzschen mukaan olemme hyväksyneet käsityksen, että kokeakseen elämänsä merkitykselliseksi, jokaisen ihmisen on omaksuttava jokin syy omalle olemassaololleen. Siis: "Elämäni on merkityksellistä, koska on olemassa syy X". Ja sen syyn on perinteiden mukaan oltava minuuden ulkopuolella -jotain Egoa suurempaa, esim. Jumala.

Mutta tämä on Nietzschen mukaan väärin. Hän romuttaa tämän käsityksen osoittamalla, että nämä ulkopuoliset syyt ovat vailla todellisuuspohjaa, siis em. "Jumala on kuollut". Pohjimmiltaan kaikki nämä minuuden ulkopuolella olevat syyt ovat "kuolleita". Niillä ei ole todellista merkitystä siinä suoraan koettavassa subjektiivisessa maailmassa, jossa koemme elävämme. Nietzschen mukaan ihmisen on itse luotava olemassaololleen subjektiiviset merkitykset, omasta sisäisestä kokemuksestaan lähtevät. Vain silloin ihminen voi uudestaan kokea ja saada takaisin menettämänsä merkityksellisyyden.

Nishitani puolestaan huomauttaa, että Nietzche jättää huomioimatta (sympatiaa kokien) seikkoja, jotka tekevät tämän mahdottomaksi. Nishitanin mukaan nihilismin ymmärtäminen käsitteellisesti ajattelemalla johtaa aina samaan umpikujaan. Otan kaksi mielestäni merkittävää huomiota.

Ensimmäinen on aika. Kun Nietzche ehdottaa, että ihmisen on luotava itselleen oman elämänsä merkitys, hän jättää huomiotta ajan merkityksen. Koska se mistä N puhuu, kun hän käyttää ilmaisua subjektiivinen kokemus, on suora kokemus itsestä. Siis kokemus itsestä juuri tällä hetkellä. Se kokemus ei luonnollisesti voi tapahtua muualla kuin nyt ja tässä. Elämän merkitys taas on oltava käsityksemme mukaan jotain joka on tulevaisuudessa. Jokin jota kohti pyrkiä, oli se sitten lyhyt nautinto tai lopullinen onnela. Muutoin ei ole tarvetta millekään merkitykselle.

Ja aika on, tahdoimme tai emme. Silloin jokainen merkitys, jonka keksimme elämällemme, on väistämättä sama kuin keksisimme syyn itsemme ulkopuolelta. Toisin sanoen laajennamme nykyhetken minän joksikin tulevaisuuden minäksi. Ja siitä syntyy käsite, joka on taas uudestaan suoran kokemuksemme ulkopuolella. Tilanne on sama kuin joskus aiemmin uskoimme Jumalaan, niin nyt uskomme vaikkapa itsensä kehittämiseen henkisesti. Olemme luoneet jonkinlaisen tahto- tai tavoitetilan oman subjektiivisen kokemuksemme ulkopuolelle. Käytännössä olemme vain korvaneet toisella aiemmin käytetyn Jumalan käsitteen.

Toinen on Ego, oma käsityksemme itsestämme, jonka muodostamme kokemuksiemme ja ajattelumme pohjalta. Ego syntyy, koska meillä on kokemus itsestämme joko suhteessa itseemme (ajatukset, tunteet, aistimukset) tai ulkopuoliseen maailmaan. Meillä on ajatus "täällä" ja "tuolla", jotka kuvaavat sitä subjektiivista kokemusta, jonka koemme minuudeksi. Täällä tapahtuu suhteellisesti tahtomme alla olevia asioita ja tuolla tapahtuu asioita, jotka tuntuvat tapahtuvan meistä riippumatta. Koemme olevamme erillämme maailmasta ja niiden välillä on selvä ero. Pieni ego ja suuri maailma.

Pieni ego puolestaan ei Nishitanin mukaan voi koskaan luoda itselleen perimmäistä syytä olemassaololleen. Se ei voi luoda tarkoitusta itselleen, koska kaikki nuo tarkoitukset ovat väistämättä olemassa vain suhteessa siihen itseensä tällä hetkellä. Mutta tässä juuri on ongelma. Egohan on juuri sen nimenomaisen suhteen tulos, jossa koemme itsemme ja ulkopuolisen maailman.

Tilanne on sama kuin ajan suhteen. Egon on mentävä toistuvasti itsensä ulkopuolelle tai sen taakse löytääkseen merkityksen. Tulos on taas sama kuin ulkopuolisen syyn löytäminen subjektiivisen kokemuksen ulkopuolelta. Emme löytäneet merkitystä sisältä, joten loimme tilapäisen abstraktin kuvan itsestämme ja loimme sille merkityksen. Mutta se ei ole taaskaan Nietzchen subjektiivinen kokemus vaan ulkopuolisen suhde johonkin muuhun.

Olemme luoneet merkityksen, joka on "tuolla ja tulevaisuudessa", mutta itse koemme olevamme "täällä". Tai suomeksi, jos käsite Jumala on kerran vailla subjektiivista kokemusta, niin miksi itse luomani käsite Y olisi erilainen? Jos se olisi jo subjektiivinen kokemus, mihin pitäisi pyrkiä? Eli emme voi sanoa, että se on todellinen kokemus vaan se on aina kuviteltu kokemus kuten aiemmin Jumala.

Sen lisäksi se tarkoittaisi koko ulkopuolisen maailman saattamista Egon alaisuuteen, muun maailman saattamista subjektiivisen tahdon alle. Ja kaikki tiedämme miten siinä käy.


Vaihtoehtoja on siis kaksi tuossa. Joko uskomme johonkin jo olemassaolevaan elämän tarkoitukseen, jonka pohjimmiltaan tiedämme tyhjäksi. Uskomme siis uskomiseen. Tai kehitämme uuden elämän tarkoituksen, jonka edellä huomasimme myös lopulta tyhjäksi yritykseksi ja olevan periaatteessa sama kuin ulkopuolinen syy. Umpikuja siis.

Nishitanin ratkaisu (ja pääkritiikki Nietzcheä kohtaan) on se, että emme tarkastele kysymystä oikein. Kun Nietzche sanoo, että "Minun elämäni tarkoitus on x", Nishitani huomauttaa, että Nietzche ei ole järjestelmällinen romuttaessaan käsitteitä ja julistaessa niitä kuolleiksi. Hän keskittyy kirjaimeen x, mutta unohtaa että sana "Minun" on myös käsite.

Me otamme Egon arkikokemuksen (ja yleisen hyväksyttävyyden) perusteella valmiiksiannettuna ja pidämme sitä todellisena. Mutta jos otamme sen käsittelyyn samalla tavalla, huomaamme että myös Ego on käsite vailla subjektiivista kokemusta. Subjektiivinen kokemus itsestä tällä hetkellä ja Ego (tarinat, käsitykset, muistot, haluamiset, haaveet jne.) ovat kaksi eri asiaa. Toinen on todellinen kokemus ja toinen pelkkä käsite. Ego on kuva itsestämme liikkeessä. Ja siksi aina väistämättä pelkkä käsite. Myös Ego on näin tyhjä, kuollut käsite. Eli kuka on se, joka tarvitsee merkityksen elämälleen?

Nishitani tulee lähelle zeniä siinä, että hän sanoo, että tämä oivallus Egon tyhjyydestä on koettava täysin omassa itsessään -samana subjektiivisena kokemuksena. Se on oltava siis kokemuksellinen, ei käsitteinä ajateltu filosofia. Tämä on se mitä alunperin kysyit kokemuksellisuudesta. Nihilisitin on ymmärrettävä tyhjyys aktuaalisena, ei ajatuksena.

Nishitanin perushuomio on siis, että nihilismistä ei voi päästä puhtaasti ajattelemalla eroon, koska se ajattelu johtaa aina uudestaan nihilismiin kuten yllä. Se on ikuinen luuppi. Mutta subjektiivisena, todellisena kokemuksena ymmärretty nihilismi menettää oman merkityksensä ja voi itsessään johtaa vapautumiseen siitä. Ymmärtämällä käsitteiden, myös Ego-käsitteen, tyhjyys. Niin silloin samalla koko kysymyksen "Mikä on elämäni tarkoitus" kohdalla saattaa käydä niin, että kysymyksen merkitys muuttuu tai paremminkin se lakkaa olemasta lainkaan merkittävä. Ja siinä on vapaus nihilismistä.

Dharmis42
Viestit: 779
Liittynyt: 20 Helmi 2013 04:19
Viesti:

Re: Nihilismi ja sen ylittäminen

ViestiKirjoittaja Dharmis42 » 17 Syys 2013 19:44

tommi kirjoitti:
Dharmis42 kirjoitti:"Sillä ei ole mitään väliä", mutta siis millä, koska johonkinhan tässä viitataan. Minä voin antaa merkityksen mille vain ja sinä voit antaa merkityksen mille vain, mutta nämä merkitykset muodostavat tietynlaisen yhteyden suhteutettuna kokonaisuuteen omissa suhteellisissa todellisuuksissa. Tässä kohtaa voisi kaiken tyhjyyden seasta kokea yhteyden ”johonkin”. Ikäänkuin se ”jokin” on aina mukana kaikessa suhteellisessa.

Tässä taitaa olla kyse siitä, että lauseella "sillä ei ole mitään väliä" voidaan kiistää minkä tahansa asian merkitys. Jos jollain asialla on jonkinlainen myönteinen merkitys, niin tämän merkityksen kiistämällä tämä myönteisyys häviää. Toisaalta jos jollain asialla on jonkinlainen kielteinen merkitys, niin tämän kielteisyydenkin voi hävittää kiistämällä sen merkityksen.

Tulee mieleen että olisiko nihilismissä kyse siitä, että on totuttu tiettyihin asioihin joilla on myönteinen merkitys, ja on myös totuttu tiettyyn tapaan jolla asioille annetaan merkityksiä? On asioita joilla on myönteinen merkitys, kuten perhe, rakkaus, yhteisöllisyys, ja on totuttu että näistä saadaan jotain myönteistä merkityksellisyyttä josta saadaan energiaa tehdä asioita. Sitten on totuttu että asioiden merkitys johdetaan tietyllä tavalla, esim. voidaan johtaa jonkinlainen yhteys jumaliin tai karman lakiin tai muuhun uskomukseen, joka viime kädessä tekee kaikesta merkityksellistä.

Sitten kun tämä merkityksien antaminen johtamalla johonkin perimmäiseen jumalaan tai vastaavaan muuttuu mahdottomaksi, niin tulee kriisi. Sitten kai täytyisi miettiä, että pitääkö tottua elämään ilman että millään asioilla on myönteisiä merkityksiä, vai pitääkö opetella uusi tapa jolla asioille annetaan merkityksiä?


Jos ajatellaan, että todellisuuteen pyrkiminen on korkein auktoriteetti, niin silloin on pakko alkaa kyseenalaistamaan omia käsityksiään siitä mikä on kielteistä tai myönteistä. On niin helppo luoda arvoja, moralisoida ja tuomita.

Kaikkihan näin tekee, mutta varsinkin vaikeuksien ja ongelmien tullessa pinnalle on aina mahdollisuus ottaa näkökulmaa irti mielestä. Jatkuva pehmeä turvallinen kellunta turruttaa. Mieli luo sääntöjä todellisuuden luonteesta ja karma kyllä pitää huolen siitä, että todellisuus ”todellistuu”.

Tietysti nihilistisesti voisin kieltää, että minuun ei vaikuta toiminta, siltikin aina joudun nöyrtymään :lol:


Palaa sivulle “Kahvila”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa