Elämisenkuolemisen tarkoitus - tai sitten ei

Yleinen keskustelualue ja olohuone henkisille etsijöille.
MarkoH
Viestit: 892
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Elämisenkuolemisen tarkoitus - tai sitten ei

ViestiKirjoittaja MarkoH » 13 Elo 2016 13:59

Viime päivinä tulin yllättäen pisteeseen, jossa totesin että nyt on kyllä asiat niin että oikeestaan ihan sama vaikka kuolisin tällä sekunnilla tai seuraavalla. Jännä tunne, jota en ole aikaisemmin kokenut. Tuo tunne jäi toistaiseksi päälle. Mikään ei enää pidättelisi minua täällä tosipaikan tullen! Nyt sitten vaan oottelemaan sitä tarinoiden samuroita miekkoineen joka haluaa kinastella kanssani. Tästä innostuneena väsäsin seuraavan runon.

elämä on
tri kuoleman
odotushuone
jotkut lukee aku ankkaa
vuodesta toiseen
toiset leikkii
tai tekee töitään
koskaan ei tiedä
kuka kutsutaan
ja milloin
nyt
225 astetta
minä laitan
pizzan uuniin


Pentti Saarikoskelta jäi elämään seuraava lainaus:

“Minä en koe elämääni tienä, matkana kehdosta hautaan, vaan esineenä, astiana, joka vähitellen täyttyy ja täyteen tultuaan hajoaa.”

Tämä on sinänsä kiva ajatus, elämän täyttymisestä. Joku joka kokee elämänsä tienä, helposti kysyy mitäs sitten kun saavutaan hautaan, mitä sen jälkeen? Minnes sitten mennään, miten matkaajalle käy? Mutta jos elämä vähitellen täyttyy ja täyteen tultuaan hajoaa, ei ole syytä kysyä mitäs helvettiä minulle nyt sitten. Joittenkin mielestä juuri sitä. Mutta nimenomaan tuo "hajoaminen" on tässä kiinnostavaa minusta. Elämä ei ole jana a:sta b:hen; se täyttyy aikansa ja hajoaa palasiksi lopulta, uuden elämän rakennustarpeiksi. Tulevaksi uudeksi astiaksi joka voi taas täyttyä. Miten astian sisällölle kävi? Sille kävi kuin kaatuneelle maidolle...

"Minä" en kuole, sillä "minua" ei ole. Silti minäkin kuolen. En koe olevani sen kummempi ilmiö kuin koivu pihalla tai leppäkerttu sen lehdellä. Elän, kuolen, ja siinä se. Itsettömänä. Eikä sillä tunnu olevan mitään tarkoitusta, tarkoitusta joka olisi irrotettavissa siitä mitä se on. Puu on puu, leppäkerttu on leppäkerttu ja ihminen joka katsoo tätä on ihminen joka katsoo tätä. Tarkoituksen etsiminen tämän (elämä on elämätä) ulkopuolelta voisi olla virhe. Vai?

Vieras

Re: Elämisenkuolemisen tarkoitus - tai sitten ei

ViestiKirjoittaja Vieras » 13 Elo 2016 16:30

Tai puu on leppäkerttu, joka on ihminen joka on puu. Se on buddhaluonto.

MarkoH
Viestit: 892
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Elämisenkuolemisen tarkoitus - tai sitten ei

ViestiKirjoittaja MarkoH » 13 Elo 2016 17:12

Buddhaluonto tuntuu olevan vastaus kaikkeen. Pätee kaikkiin paitsi koiriin. Mutta onko siitä apua tiukan paikan tullen? Sanotaan että minulla menee tosi huonosti, ja päätän päättää päiväni. Mutta olisiko sittenkin kannattanut sinnikkäästi kärsiä sen sijaan että vaan liukenee paikalta?

Yleisemmin ilmaistuna, onko jokin aina parempi kuin ei-mitään? Paskasta ei saa kultaa, mutta se on sentään... jotain?

Vai onko itse jokin, ei-mitään? Tyyliin tyhjyys on muotia, muoti on tyhjyyttä. Onko vastaus buddhaluonto?

Vieras

Re: Elämisenkuolemisen tarkoitus - tai sitten ei

ViestiKirjoittaja Vieras » 13 Elo 2016 17:56

MarkoH kirjoitti:Buddhaluonto tuntuu olevan vastaus kaikkeen. Pätee kaikkiin paitsi koiriin. Mutta onko siitä apua tiukan paikan tullen? Sanotaan että minulla menee tosi huonosti, ja päätän päättää päiväni. Mutta olisiko sittenkin kannattanut sinnikkäästi kärsiä sen sijaan että vaan liukenee paikalta?

Yleisemmin ilmaistuna, onko jokin aina parempi kuin ei-mitään? Paskasta ei saa kultaa, mutta se on sentään... jotain?

Vai onko itse jokin, ei-mitään? Tyyliin tyhjyys on muotia, muoti on tyhjyyttä. Onko vastaus buddhaluonto?


Jos sinä päätät päiväsi, niin kenen kärsimys on se joka lakkaa? Eikö tuossa ole ajatus, että sinä tunnet helpotusta siitä ettet sinä enää kärsi? Jolloin voidaan kysyä uudelleen, että kuka on se, joka tuntee helpotusta omasta kuolemastaan? Jos sinä päätät päiväsi, niin sinä lakkaat olemasta. Yksinkertaisesti. Mitään tai ketään joka kokisi sitä helpotusta ei enää ole. Ainoa mikä jää, on lisää kärsimystä. Sinä et koe mitään "ei-mitään" olemisen paremmuutta.

Koko kysymys, että onko jokin parempi kuin ei-mitään, on siis lähtökohtaisesti metafyysisesti väärä. Se lähtee väärästä olettamuksesta. Siitä, että on itse tai entiteetti, joka on joko olemassa tai ei-olemassa. Että olisi todella jokin entiteetti, jonka ominaisuus se olemassaolo on. Että se entiteetti olisi myös ei-olemassa.

Vie alkuperäinen ajatus loppuun asti. Jos mitään itseä ei ole, niin mitä se tarkoittaa käytännössä? Jos itseä ei ole, niin mikä on sitten ei-itse? Itse edellyttää on jokin essentiaalisesti erilainen. Jokin joka on sisäisesti, pysyvästi erilainen kuin se toinen. Jos sellaista ei ole, niin miten olisi jokin, joka on sisäisesti, pysyvästi erilainen kuin itse? Homma toimii molempiin suuntiin. Jos todella ei ole mitään itseä, niin ei ole myöskään mitään ei-itseä, ei mitään mikä pohjimmiltaan erottaisi sinut ja toisen. Zenissä ilmaistaan sama asia näin: Ei yksi, ei kaksi, vaan ei-kaksi. Se on buddhaluonto. Ei jokin tai jotain, vaan asioiden tila. Meillä ei ole buddhaluontoa, me olemme buddhaluonto. Aivan kuten kaikki muukin. Siksi munkki vastasi kysymykseen koiran buddhaluonnosta: Mu. Se oli väärin asetettu kysymys.

MarkoH
Viestit: 892
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Elämisenkuolemisen tarkoitus - tai sitten ei

ViestiKirjoittaja MarkoH » 13 Elo 2016 19:09

Juuri tämäntyyppistä vastausta toivoinkin...
Vieras kirjoitti:Jos sinä päätät päiväsi, niin kenen kärsimys on se joka lakkaa? Eikö tuossa ole ajatus, että sinä tunnet helpotusta siitä ettet sinä enää kärsi? Jolloin voidaan kysyä uudelleen, että kuka on se, joka tuntee helpotusta omasta kuolemastaan? Jos sinä päätät päiväsi, niin sinä lakkaat olemasta. Yksinkertaisesti. Mitään tai ketään joka kokisi sitä helpotusta ei enää ole. Ainoa mikä jää, on lisää kärsimystä. Sinä et koe mitään "ei-mitään" olemisen paremmuutta.

Mitään helpotusta ei ole tulossa, samaan tapaan kun syvässä unessakaan emme koe helpotusta ja huojennusta päivän ongelmista ja rasituksesta ja kärsimyksestä. Rentouttavaa se voi olla, minkä voi kokea seuraavana päivänä, mutta kuoleman ollessa kysymyksessä seuraavaa päivää ei enää tule. Turha siis koota mitään odotuksia, "sitten-kun-tämä-paska-on-ohi". Kärsimys jää, totta...
Vieras kirjoitti:Koko kysymys, että onko jokin parempi kuin ei-mitään, on siis lähtökohtaisesti metafyysisesti väärä. Se lähtee väärästä olettamuksesta. Siitä, että on itse tai entiteetti, joka on joko olemassa tai ei-olemassa. Että olisi todella jokin entiteetti, jonka ominaisuus se olemassaolo on. Että se entiteetti olisi myös ei-olemassa.

Hyvin sanailtu. Toisaalta tämä pohdintahan lähtee siitä että onko elämä aina elämisen arvoista? Mutta kun ihminen ajattelee "minä"-pohjalta, hän vertaa sekä nykyistä tilaansa kuten hän sen näkee, että tilaa jossa tätä "minää" on ei ole olemassa. Ajatus mahdollistaa tällaisen. Ajatus ettei minää ei enää olisi on houkutteleva kun sen kanssa joutuu todella ahtaalle. Kun se kerran on olemassa, eikä sen kanssa voi elää, siitä on päästävä. Mutta onko sitä? Mitä päiviensä päättämiseen tulee, lienee liioiteltua rangaista kehoa siitä mikä on mielestä, siis pohjimmiltaan tämäntyyppisestä ajattelusta, lähtöisin. Se on kuin leikkaisi kakkua moottorisahalla. Tai raivaisi metsää atomipommilla.
Vieras kirjoitti:Vie alkuperäinen ajatus loppuun asti. Jos mitään itseä ei ole, niin mitä se tarkoittaa käytännössä? Jos itseä ei ole, niin mikä on sitten ei-itse? Itse edellyttää on jokin essentiaalisesti erilainen. Jokin joka on sisäisesti, pysyvästi erilainen kuin se toinen. Jos sellaista ei ole, niin miten olisi jokin, joka on sisäisesti, pysyvästi erilainen kuin itse? Homma toimii molempiin suuntiin. Jos todella ei ole mitään itseä, niin ei ole myöskään mitään ei-itseä, ei mitään mikä pohjimmiltaan erottaisi sinut ja toisen. Zenissä ilmaistaan sama asia näin: Ei yksi, ei kaksi, vaan ei-kaksi. Se on buddhaluonto. Ei jokin tai jotain, vaan asioiden tila. Meillä ei ole buddhaluontoa, me olemme buddhaluonto. Aivan kuten kaikki muukin. Siksi munkki vastasi kysymykseen koiran buddhaluonnosta: Mu. Se oli väärin asetettu kysymys.

Hienolta kuulostaa. Ei tuohon lisättävää.

MarkoH
Viestit: 892
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Elämisenkuolemisen tarkoitus - tai sitten ei

ViestiKirjoittaja MarkoH » 13 Elo 2016 19:25

Vastaus kysymykseen, "Onko kädellinen paskaa aina parempi kuin ei kättä ollenkaan?" lienee siis: "Paskan voi pitkälti siivota tai heittää menemään, mutta kerran hukattua kättä ei saa enää takaisin."

Dharmis42
Viestit: 779
Liittynyt: 20 Helmi 2013 04:19
Viesti:

Re: Elämisenkuolemisen tarkoitus - tai sitten ei

ViestiKirjoittaja Dharmis42 » 14 Elo 2016 03:30

MarkoH kirjoitti:Vastaus kysymykseen, "Onko kädellinen paskaa aina parempi kuin ei kättä ollenkaan?" lienee siis: "Paskan voi pitkälti siivota tai heittää menemään, mutta kerran hukattua kättä ei saa enää takaisin."
Tässähän mennään taas niihin rajoihin. Sitten kun tulee se tietty kohta, että paskaa ei voikaan siivota enää? Esim. eutanasia. Missä vaiheessa sitä paskaa on aivan tarpeeksi? Sitä konkreettista rajaa ei voi määrittää.

Joten, mielestäni nihilisti määrittää sen rajan. Tietty määrä paskaa on tarpeeksi käden amputoimiseen. Se on loogista.

Ei-nihilisti ei siis määritä sitä rajaa. Kuollut ei ole kuollut ja elävä ei ole elävä :)

MarkoH
Viestit: 892
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Elämisenkuolemisen tarkoitus - tai sitten ei

ViestiKirjoittaja MarkoH » 14 Elo 2016 12:02

100 tapaa käyttää irtileikattua kättä:

1. Tarjoa sitä zen-opettajalle.

Kuva

Dharmis42
Viestit: 779
Liittynyt: 20 Helmi 2013 04:19
Viesti:

Re: Elämisenkuolemisen tarkoitus - tai sitten ei

ViestiKirjoittaja Dharmis42 » 20 Elo 2016 03:28

Ei saanut edes lämmintä kättä.

Saa ihan uuden merkityksen :lol:

MarkoH
Viestit: 892
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Elämisenkuolemisen tarkoitus - tai sitten ei

ViestiKirjoittaja MarkoH » 03 Syys 2016 18:00

Aiheeseen vahvemmin kuin täpärästi liittyen, tämän videon katselemiseen kannattaa minusta käyttää tunti, sillä siinä on hetkensä. Ajahn Brahm puhuu mm. NDEsta ja OBEsta, joiden suhteen olen ollut aikaisemmin hyvin skeptinen. Olen pitänyt niitä kuitenkin aivojen satuilemina hallusinaatioina. Mutta nyt näkyy jo valoa tunnelin päässä :) Ehkäpä sittenkin, ehkä se ei olekaan (silkkaa) hevonpaskaa mitä näistä kokemuksista kerrotaan? Leijut katonrajassa ja katselet silmiäsi leikkauspöydällä. No, mikä ettei. Ihan mahdollista. Kaikki tuntuu olevan nykyisin mahdollista jos minulta kysytään :)

"You deserve to be happy, that's your meaning of life"

phpBB [media]


Palaa sivulle “Kahvila”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa