Meditointi lisää vääriä muistoja?

[Faranki]

Pikku huomio taantumisesta.

Nyt on ollut hyvä jakso jatkuvuuden kannalta. Lähiaikoina kuitenkin tuli kolmen päivän tauko meditointiin tässä ja huomionarvoista on se, että hiukan hermostuneisuus ja ärtyneisyys lisääntyi. Nyt taas pari päivää tauon jälkeen menty vanhalla rutiinilla ja tyynempi olo taas. Oma luonteenlaatu on muutoinkin hiukka stressaava, eli ajattelen liki aina mikä voi mennä vikaan ja pyrin varautumaan, että ei mene.

Eli ainakin tämmösen, ei niin rutinoituneen, meditoijan "kunto" putoaa muutamassa päivässä jo hieman.

Minkälaisia havaintoja teillä?
Onko jossain vaiheessa päästy pisteen yli missä muutaman päivän puuttuvat "keskittymisharjoitukset" ei enää vaikuta suuntaan eikä toiseen vai onko mitään vaikutusta ylipäätään, mielentiloissa ja tai mielenrauhassa?

[Dharmis42]

Aijuu, mut kai ne oikeat muistot on aivan samoin verrattavissa niihin suhteellisesti todellisiin tapahtumiin (valemuistoihin)? Että joku voisi hassusti ottaa vaikka videolle muistoja, mutta ne muistot olisi kuitenkin tulkittavissa siltä videolta? Aina olisi siis mahdollisuus muodostaa se oma näkemys asioista, vaikka siitä videosta sitten...

juunou, näkyvä todellisuus muodostuu näkemyksistä?

[Faranki]

Dhammakaya temppelissä opetettiin, että meillä jokaisella on sisäinen budhamme ja se on nähtävissä.
Mikä on tuo sisäinen Buddha?

Otan tähän esimerkin:
Kirjassa The life & times of Luang Phaw of Wat Paknam, ( Kirja kertoo Dhammakaya temppelin abotin ja "perustajan" vaiheista) on tarina intilaisesta tummaihoisesta miehestä (40-50v) joka tuli tapamaan abottia ja halusi liittyä Dhammakaya ryhmittymään.

Abotti sanoi, että se käy päinsä, hänen vain taytyy tehdä muutaman kuukauden ajan meditointiharjoituksia ja sen jälkeen hän on valmis. Vierailija kuitenkin sanoi, että ei hänellä ole aikaa, huomenna lähtee kone takaisin intiaan. Sen täytyy tapahtua tänään.

Abotti sanoi, että se on myös mahdollista, mutta miehen täytyy meditoida hänen kanssaan liikkumatta niin kauan kun abotti itse istuu paikallaan. Mies hyväksyi ja alkoi meditoida abotin kanssa.

Puolen tunnin kuluttua mies katsoi silmiensä raosta ja huomasi abotin (tuolloin n. 70 vuotias) edelleen istuvan paikallaan.
Meni tunti ja mies jatkoi istumista, tuskat alkoivat käydä ylivoimaisiksi ja hän katsoi taas abottia. Vanha mies istui yhä hievahtamatta. Hän kuitenkin teki sisäisen päätöksen, että tuli mitä tuli, jos vanha mies istuu noin niin hän istuu myös. Mies päästi kaiken menemään ja jatkoi meditoimista ja eristäytyi tuskastaan.

Jossain vaiheessa abotti sanoi. Kohdista nyt huomio mieleesi ja kuljeta se rauhallisesti alas keskivartaloosi.
Mies teki työtä käskettyä ja kuljetti mielensä noin napansa korkeudelle ja hämmästyi.
Miksi minulla on loistava Buddha vatsassani?
Tähän abotti sanoi. No nyt sinä olet valmis, nyt sinä olet osa yhteisöämme.

Kirjan mukaan prosessi kesti noin kolme tuntia.


Vaan mikä on tuo sisäinen Buddha?
Oma tulkintani on, että kipu oli tuossa merkittävä tekijä. Sen ansiosta mies "erotti" mielensä ruumiistaan.
Siis ignoorasi kivun. Kipu kuitenkin oli olemassa.
Nyt mielen kohdistaminen vatsaan saa näkemään itsensä pienoiskoossa. (Oman mielen luoma "illuusio" stressitilanteeseen.)
Eli koko ruumis on kivussa ja huutaa tuskaa. Uskon että tuo synnyttää mielikuvan kirkkaasta Buddhasta vatsassa.

Onko muita käsityksiä tai tulkintoja?
Kuinka tuttu on tuo sisäinen Buddha ja onko joku sen nähnyt?

Itse en ole, vaikka jotain siihen liittyvää, ehkä "valemuisto" on syntynyt.
(Palaan tähän möhemmin.)