Riippumattomuus olosuhteista - tarua ja totta

Yleinen keskustelualue ja olohuone henkisille etsijöille.
MarkoH
Viestit: 891
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Riippumattomuus olosuhteista - tarua ja totta

ViestiKirjoittaja MarkoH » 30 Heinä 2016 21:22

Kirjoitin joskus tuolla omassa esittelyssäni elämästäni näin:

Ihastuin buddhalaisuuteen murrosiässä, kun etsin kestävää suuntaa elämälleni. Meditoin muutaman vuoden itsekseni karateopettajani antamien ohjeiden mukaan. Etsin tilaa jossa olisin aina rauhassa, nirvanassa, vaikka kaikki muu elämässä hajoaisi, niin minä ja syvä tyytyväisyyteni ei koskaan.

Tämä ajattelu nousi esille kun äskettäin keskustelin vanhan ystäväni kanssa. Hän kertoi uskovansa että on mahdollista saavuttaa riippumaton tila, jossa voisi sitten kellua vapaasti minkään (ainakaan suuremmin) häiritsemättä. Riippumattomuus olosuhteista. Ystäväni ei erityisesti harrasta henkisyyttä, paitsi ehkä new agea. Hän ei myöskään tykkää zenistä, se on jotenkin liian kolkkoa ja kylmää ajattelua hänelle. Sanoin että jos mieluummin uskot new age-satuihin ja päiväuniin, niin siitä vaan. Sanoin myös että tuontyyppinen riippumattomuusajattelu on sittenkin pohjimmiltaan kylmää esim. lähimmäisiä kohtaan ja itsekästäkin minusta. Sen lisäksi että se asettaa epärealistisen tavoitteen, joka on lopultakin aika älytön. Näin siis sanoin. Jos rakkaallemme tapahtuu jotain, on surtava, eikä vain virnisteltävä tyytyväisenä että tämähän meni ihan nappiin. Se on asiatonta.

Mutta ehkä voisimme kehitellä jotain tästä aiheesta, ihminen, minuus, kenties ego ja olosuhteet jotka voivat olla rasittavia? Miten käsittelemme olosuhteita, jos käsittelemme, ja miten ne käsittelevät/muovaavat meitä. Tai jotain sinnepäin. Kuinka moni meistä kenties tiedostamattaan hakee tilaa jossa voisi aina olla "rauhassa" nimittämällä sitä nirvanaksi tai joksikin muuksi. Ja syytämme olosuhteita, ja samalla tiedämme että ongelma on oma suhtautumisemme, ja pyrimme muuttamaan suhtautumistamme pyrkimällä eristäytymään. Soppa on valmis.

Toisinaan mieleeni tulee tämä lyhyt rukous: Anna minulle Sinun rauhasi. Mutta siinä on kyse jostain muusta, on eri asia kokea olosuhteet kuin irtautua niistä, mikä ei siis minun mielestä vaan tule onnistumaan. Siitä yksinkertaisesta syystä, että... jatketaan tästä!

Dharmis42
Viestit: 779
Liittynyt: 20 Helmi 2013 04:19
Viesti:

Re: Riippumattomuus olosuhteista - tarua ja totta

ViestiKirjoittaja Dharmis42 » 31 Heinä 2016 00:12

MarkoH kirjoitti:Kirjoitin joskus tuolla omassa esittelyssäni elämästäni näin:

Ihastuin buddhalaisuuteen murrosiässä, kun etsin kestävää suuntaa elämälleni. Meditoin muutaman vuoden itsekseni karateopettajani antamien ohjeiden mukaan. Etsin tilaa jossa olisin aina rauhassa, nirvanassa, vaikka kaikki muu elämässä hajoaisi, niin minä ja syvä tyytyväisyyteni ei koskaan.

Tämä ajattelu nousi esille kun äskettäin keskustelin vanhan ystäväni kanssa. Hän kertoi uskovansa että on mahdollista saavuttaa riippumaton tila, jossa voisi sitten kellua vapaasti minkään (ainakaan suuremmin) häiritsemättä. Riippumattomuus olosuhteista. Ystäväni ei erityisesti harrasta henkisyyttä, paitsi ehkä new agea. Hän ei myöskään tykkää zenistä, se on jotenkin liian kolkkoa ja kylmää ajattelua hänelle. Sanoin että jos mieluummin uskot new age-satuihin ja päiväuniin, niin siitä vaan. Sanoin myös että tuontyyppinen riippumattomuusajattelu on sittenkin pohjimmiltaan kylmää esim. lähimmäisiä kohtaan ja itsekästäkin minusta. Sen lisäksi että se asettaa epärealistisen tavoitteen, joka on lopultakin aika älytön. Näin siis sanoin. Jos rakkaallemme tapahtuu jotain, on surtava, eikä vain virnisteltävä tyytyväisenä että tämähän meni ihan nappiin. Se on asiatonta.

Mutta ehkä voisimme kehitellä jotain tästä aiheesta, ihminen, minuus, kenties ego ja olosuhteet jotka voivat olla rasittavia? Miten käsittelemme olosuhteita, jos käsittelemme, ja miten ne käsittelevät/muovaavat meitä. Tai jotain sinnepäin. Kuinka moni meistä kenties tiedostamattaan hakee tilaa jossa voisi aina olla "rauhassa" nimittämällä sitä nirvanaksi tai joksikin muuksi. Ja syytämme olosuhteita, ja samalla tiedämme että ongelma on oma suhtautumisemme, ja pyrimme muuttamaan suhtautumistamme pyrkimällä eristäytymään. Soppa on valmis.

Toisinaan mieleeni tulee tämä lyhyt rukous: Anna minulle Sinun rauhasi. Mutta siinä on kyse jostain muusta, on eri asia kokea olosuhteet kuin irtautua niistä, mikä ei siis minun mielestä vaan tule onnistumaan. Siitä yksinkertaisesta syystä, että... jatketaan tästä!
Mutta jos se eristäytyminen on jollekin se arkinen tylsyys, niin eikö sitä voi vain hyväksyä ja olla siinä tilassa? Tässä hetkessä? Miksi sitä pitäisi muuttaa? Sehän on kuitenkin väistämätöntä ja käsikirjoitettua? Vai oliko? :D

Jokin tietty juttu tuossa kovassa hiertää. Jotenkin se, että olosuhteista voisi jotenkin irtautua. Se sotii vastaan tuota hyväksymistä tästä tilanteesta. Hieman paradoksinen ehkä?

Tietysti jos ajattelee, että tietyt asiat ovat tämän irtautumisen/hyväksymisen piirissä, mutta taustalla on kuitenkin sellainen vakaa pohja asioita, joita nämä eivät koske. Sekin on kovin ristiriitaista.

Ehkä se rauhan hakeminen asioista, jotka eivät olisi riippuvaisia suhteellisesta maailmasta on sellainen mukava ajatus, johon helppo istuttaa mielensä?

MarkoH
Viestit: 891
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Riippumattomuus olosuhteista - tarua ja totta

ViestiKirjoittaja MarkoH » 31 Heinä 2016 19:15

Dharmis42 kirjoitti:Mutta jos se eristäytyminen on jollekin se arkinen tylsyys, niin eikö sitä voi vain hyväksyä ja olla siinä tilassa? Tässä hetkessä? Miksi sitä pitäisi muuttaa? Sehän on kuitenkin väistämätöntä ja käsikirjoitettua? Vai oliko? :D

Niin tarkoitin tuolla eristäytymisellä sitä että ulostamme itsemme ulos elämästämme. On jokin "ydinpiste", ja kutsumme sitä "minäksi", ja tuo piste asettuu kaiken ulkopuolelle, toivoen että pääsemme näin eristäytymällä rauhaan esim. epämukavasta tilanteesta. Miellämme itsemme ulkopuoliseksi tarkkailijaksi joka kuitenkin tuskailee näiden kahden välillä: toisaalta tulkitsen niin että olen kehoni ja ajatukseni, tunteeni, ja toisaalta olen näiden, samoin kun kaiken muunkin, tarkkailija. Kuin lumiukko joka ei osaa päättää sulaako vai eikö.

Miksi tätä pitäisi muuttaa? Miksi ei? Muutoskin on joskus väistämätöntä.
Dharmis42 kirjoitti:Ehkä se rauhan hakeminen asioista, jotka eivät olisi riippuvaisia suhteellisesta maailmasta on sellainen mukava ajatus, johon helppo istuttaa mielensä?

Se on hyvin houkutteleva ajatus. Tässähän haetaan varmuutta, epävarmassa maailmassa. Tai sen ulkopuolella.

Dharmis42
Viestit: 779
Liittynyt: 20 Helmi 2013 04:19
Viesti:

Re: Riippumattomuus olosuhteista - tarua ja totta

ViestiKirjoittaja Dharmis42 » 01 Elo 2016 13:03

MarkoH kirjoitti:Niin tarkoitin tuolla eristäytymisellä sitä että ulostamme itsemme ulos elämästämme. On jokin "ydinpiste", ja kutsumme sitä "minäksi", ja tuo piste asettuu kaiken ulkopuolelle, toivoen että pääsemme näin eristäytymällä rauhaan esim. epämukavasta tilanteesta. Miellämme itsemme ulkopuoliseksi tarkkailijaksi joka kuitenkin tuskailee näiden kahden välillä: toisaalta tulkitsen niin että olen kehoni ja ajatukseni, tunteeni, ja toisaalta olen näiden, samoin kun kaiken muunkin, tarkkailija. Kuin lumiukko joka ei osaa päättää sulaako vai eikö.
Mihin sitä tarkkailijaa tarvitaan? Lumiukko sulaa väistämättä, mutta onko se tarkkailija se, joka tarkkailemalla tätä tapahtumaa yrittää jotenkin estää tätä tapahtumaa tulemasta todelliseksi.

Toinen pointti tuossa tarkkailussa on, että tässä hetkessä oleminen ja sen tarkkailu kertoo enemmän menneisyydestä ja siitä miten tähän olotilaan päästiin. Tässä hetkessä tapahtuva irtaantuminen/hyväksyminen voi vaikuttaa vain tuleviin tapahtumiin.
MarkoH kirjoitti:Miksi tätä pitäisi muuttaa? Miksi ei? Muutoskin on joskus väistämätöntä.
Muutoshan on jatkumo, ei sitä voi muuttaa, mutta siihen voi vaikuttaa. Vähän kuin se virtaus-vertaus, että vesi jatkaa virtaamista, mutta sitä voi ohjailla ja padota jne.
MarkoH kirjoitti:Se on hyvin houkutteleva ajatus. Tässähän haetaan varmuutta, epävarmassa maailmassa. Tai sen ulkopuolella.
Niin, onko se maailma epävarma vai ajattelenko minä itse maailmasta niin? Toisaalta jos olisin varma asioiden tilasta, niin sen olisi pakko olla pelkkä uskomus ja luottaa siihen. Se itsessään on kovin epävarmaa.

Mitä muuta varmuutta meillä olisi asioiden todellisesta tilasta kuin pelkkä uskomus? Siihenkö tässä pitäisi luottaa?

Onhan meillä tieteet, taiteet ja uskonnot. Varmaa vastausta en uskaltaisi antaa.

MarkoH
Viestit: 891
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Riippumattomuus olosuhteista - tarua ja totta

ViestiKirjoittaja MarkoH » 01 Elo 2016 14:05

Dharmis42 kirjoitti:Mihin sitä tarkkailijaa tarvitaan? Lumiukko sulaa väistämättä, mutta onko se tarkkailija se, joka tarkkailemalla tätä tapahtumaa yrittää jotenkin estää tätä tapahtumaa tulemasta todelliseksi.

No tämä on erittäin hyvä kysymys. Tarvitaanko tarkkailijaa?

Tarkkailijaa joka yrittää estää tapahtumaa tulemasta todelliseksi, tai väittää ettei ole missään tekemisissä asian kanssa. Muuten kuin ulkopuolisena, jota asian ei tulisi koskettaa muuten kuin ilmiönä jota seuraa sivusta.

Dharmis42 kirjoitti:Toinen pointti tuossa tarkkailussa on, että tässä hetkessä oleminen ja sen tarkkailu kertoo enemmän menneisyydestä ja siitä miten tähän olotilaan päästiin. Tässä hetkessä tapahtuva irtaantuminen/hyväksyminen voi vaikuttaa vain tuleviin tapahtumiin.

Tottahan toki tämäkin. Tarvitaanko hyväksymiseen joku joka hyväksyy, vai onko se jotain mikä ei ole edes ajattelun kanssa tekemisissä?

Dharmis42 kirjoitti:Niin, onko se maailma epävarma vai ajattelenko minä itse maailmasta niin? Toisaalta jos olisin varma asioiden tilasta, niin sen olisi pakko olla pelkkä uskomus ja luottaa siihen. Se itsessään on kovin epävarmaa.

Maailma on epävarma, ja ajatus etsii täältä varmuutta syystä jota se ei kenties itse tiedosta. Niinpä se siirtyy ideoihin. Idea oman elämänsä ulkopuolisesta tarkkailijasta joka on "minä itse", on tällainen idea. Ja se on hyvin vahva uskomus. Tuota uskomusta pidetään yllä ajattelun kierteellä, kierteellä jonka keskipisteenä on "minä", ja sen säilyminen ja pelastuminen on ykkösprioriteetti.

Dharmis42 kirjoitti:Mitä muuta varmuutta meillä olisi asioiden todellisesta tilasta kuin pelkkä uskomus? Siihenkö tässä pitäisi luottaa?
Onhan meillä tieteet, taiteet ja uskonnot. Varmaa vastausta en uskaltaisi antaa.

Joo en minäkään. Mutta meillä on kokemuksemme, kokemus tästä hetkestä. Meidän täyttyy vain luottaa siihen, ja toisaalta kyseenalaistaa se. Miksi koemme asiat kuten koemme. Näin kyselemällä voimme kenties parantaa näkemystämme kohti "asioiden todellisesta tilaa". Voimme kuitenkin tehdä parhaamme, ja näin parantaa ymmärrystämme. Lopullinen "asioiden todellinen tila" on jotain mistä en edes haaveile, en usko että siitä voi puhua, se on jotain mihin puheemme ei taivu. Eikä tarttekaan, kunhan tietää auttavasti oman paikkansa täällä, se riittää. Ei hyttysenkään tarvitse tietää kaikkea, miksi sitten kissan tai peräti ihmisen pitäisi.

Tunne ettei tiedä kaikkea, eikä tule koskaan tietämäänkään, voi olla ahdistava. Toisaalta "varmuus" siitä että tietää "miten asiat ovat" tuottaa suurta tyydytystä. Niinkuin voi nähdä tapahtumista maailmalla, tai vaikkapa omassa perheessä. Tai jos ei ole perhettä eikä tiedä mitä maailmassa tapahtuu, niin keskustelufoorumilla.

Dharmis42
Viestit: 779
Liittynyt: 20 Helmi 2013 04:19
Viesti:

Re: Riippumattomuus olosuhteista - tarua ja totta

ViestiKirjoittaja Dharmis42 » 01 Elo 2016 17:08

MarkoH kirjoitti:No tämä on erittäin hyvä kysymys. Tarvitaanko tarkkailijaa?

Tarkkailijaa joka yrittää estää tapahtumaa tulemasta todelliseksi, tai väittää ettei ole missään tekemisissä asian kanssa. Muuten kuin ulkopuolisena, jota asian ei tulisi koskettaa muuten kuin ilmiönä jota seuraa sivusta.
Myös se, että miten tämä tarkkailija on syntynyt?
Luulen, että itsellä siinä on ollut sellainen tietynlainen tunne, että ei voi vaikuttaa tapahtuviin asioihin.
MarkoH kirjoitti:Tottahan toki tämäkin. Tarvitaanko hyväksymiseen joku joka hyväksyy, vai onko se jotain mikä ei ole edes ajattelun kanssa tekemisissä?
Jos nykyisyys hyväksyy menneet asiat ja irtaantuu tulevista asioista, niin mahdollisesti tuollaisia ei tarvitsisi edes yrittää ajatella.
MarkoH kirjoitti:Maailma on epävarma, ja ajatus etsii täältä varmuutta syystä jota se ei kenties itse tiedosta. Niinpä se siirtyy ideoihin. Idea oman elämänsä ulkopuolisesta tarkkailijasta joka on "minä itse", on tällainen idea. Ja se on hyvin vahva uskomus. Tuota uskomusta pidetään yllä ajattelun kierteellä, kierteellä jonka keskipisteenä on "minä", ja sen säilyminen ja pelastuminen on ykkösprioriteetti.
Toisaalta myös se "minuuden" eliminointi sopii tarkkailijalle, koska tarkkailija ei tiedosta kokemiaan tuntemuksia itsessään?
MarkoH kirjoitti:Joo en minäkään. Mutta meillä on kokemuksemme, kokemus tästä hetkestä. Meidän täyttyy vain luottaa siihen, ja toisaalta kyseenalaistaa se. Miksi koemme asiat kuten koemme. Näin kyselemällä voimme kenties parantaa näkemystämme kohti "asioiden todellisesta tilaa". Voimme kuitenkin tehdä parhaamme, ja näin parantaa ymmärrystämme. Lopullinen "asioiden todellinen tila" on jotain mistä en edes haaveile, en usko että siitä voi puhua, se on jotain mihin puheemme ei taivu. Eikä tarttekaan, kunhan tietää auttavasti oman paikkansa täällä, se riittää. Ei hyttysenkään tarvitse tietää kaikkea, miksi sitten kissan tai peräti ihmisen pitäisi.
Jep.
MarkoH kirjoitti:Tunne ettei tiedä kaikkea, eikä tule koskaan tietämäänkään, voi olla ahdistava. Toisaalta "varmuus" siitä että tietää "miten asiat ovat" tuottaa suurta tyydytystä. Niinkuin voi nähdä tapahtumista maailmalla, tai vaikkapa omassa perheessä. Tai jos ei ole perhettä eikä tiedä mitä maailmassa tapahtuu, niin keskustelufoorumilla.
Joo en minäkään tuollaiseen varmuuteen lähtisi, tosin suhteellisen varma joistain asioita voi olla. Siinä on aina mukana se pieni epävarmuus, että jos kuitenkin tai "ehkä".

MarkoH
Viestit: 891
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Riippumattomuus olosuhteista - tarua ja totta

ViestiKirjoittaja MarkoH » 01 Elo 2016 17:45

Dharmis42 kirjoitti:
MarkoH kirjoitti:No tämä on erittäin hyvä kysymys. Tarvitaanko tarkkailijaa?
Tarkkailijaa joka yrittää estää tapahtumaa tulemasta todelliseksi, tai väittää ettei ole missään tekemisissä asian kanssa. Muuten kuin ulkopuolisena, jota asian ei tulisi koskettaa muuten kuin ilmiönä jota seuraa sivusta.
Myös se, että miten tämä tarkkailija on syntynyt?
Luulen, että itsellä siinä on ollut sellainen tietynlainen tunne, että ei voi vaikuttaa tapahtuviin asioihin.

Kun itsellä on ikää jo 40 vuotta, niin hankala jäljittää tuota vaihetta tarkkailijan syntymisessä. Ehkä jos itsellä olisi omia lapsia, voisi heiltä oppia tästä asiasta. Kai se on pitkälti opittua matkimista lapsuudesta, kaikki ajattelevat näin, ja vaivihkaa, myös minä. Viimeistään koulussa opittua pitkälti, joku voisi heittää tästä pitemmänkin pohdinnan. Toisaalta voisi sanoa että tarkkailija syntyy aina tässä hetkessä uudestaan.
Dharmis42 kirjoitti:
MarkoH kirjoitti:Maailma on epävarma, ja ajatus etsii täältä varmuutta syystä jota se ei kenties itse tiedosta. Niinpä se siirtyy ideoihin. Idea oman elämänsä ulkopuolisesta tarkkailijasta joka on "minä itse", on tällainen idea. Ja se on hyvin vahva uskomus. Tuota uskomusta pidetään yllä ajattelun kierteellä, kierteellä jonka keskipisteenä on "minä", ja sen säilyminen ja pelastuminen on ykkösprioriteetti.
Toisaalta myös se "minuuden" eliminointi sopii tarkkailijalle, koska tarkkailija ei tiedosta kokemiaan tuntemuksia itsessään?
Ymmärsinköhän oikein... "Minä" voi aina ottaa "jotakin itsestään" ja heittää/jättää sen ulkopuolelleen sanoen "minä en ole tuo", pysymällä silti "minänä"? Näin voi jatkaa tappiin saakka.
Dharmis42 kirjoitti:Joo en minäkään tuollaiseen varmuuteen lähtisi, tosin suhteellisen varma joistain asioita voi olla. Siinä on aina mukana se pieni epävarmuus, että jos kuitenkin tai "ehkä".

Niin, ja kristityt saattavat olla oikeassa ja Jeesus on vain käymässä wc:ssä ja tulee pian. Ihan mahdollista. Ehkä. Eihän sitä koskaan tiedä.

Tai kuten ystäväni tapasi sanoa: "Kyllä sen vaan perkele joskus tietää".

Dharmis42
Viestit: 779
Liittynyt: 20 Helmi 2013 04:19
Viesti:

Re: Riippumattomuus olosuhteista - tarua ja totta

ViestiKirjoittaja Dharmis42 » 01 Elo 2016 21:26

MarkoH kirjoitti:Ymmärsinköhän oikein... "Minä" voi aina ottaa "jotakin itsestään" ja heittää/jättää sen ulkopuolelleen sanoen "minä en ole tuo", pysymällä silti "minänä"? Näin voi jatkaa tappiin saakka.
Jotenkin näin.
MarkoH kirjoitti:Niin, ja kristityt saattavat olla oikeassa ja Jeesus on vain käymässä wc:ssä ja tulee pian. Ihan mahdollista. Ehkä. Eihän sitä koskaan tiedä.

Tai kuten ystäväni tapasi sanoa: "Kyllä sen vaan perkele joskus tietää".
:lol: Onneksi ei tarvitse olla oikeassa ja väärässäkin oleminen sisältää hitusen totuutta.

MarkoH
Viestit: 891
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Riippumattomuus olosuhteista - tarua ja totta

ViestiKirjoittaja MarkoH » 02 Elo 2016 12:49

En kysy miten tarkkailijasta pääsee eroon, sillä jostakin eroon pyrkiminen on juurikin tarkkailijan ominta toimintaa. Sen sijaan kysyn: Mikä hävitti tarkkailijan, mikä koitui sen kohtaloksi?

Dharmis42
Viestit: 779
Liittynyt: 20 Helmi 2013 04:19
Viesti:

Re: Riippumattomuus olosuhteista - tarua ja totta

ViestiKirjoittaja Dharmis42 » 02 Elo 2016 14:11

MarkoH kirjoitti:En kysy miten tarkkailijasta pääsee eroon, sillä jostakin eroon pyrkiminen on juurikin tarkkailijan ominta toimintaa. Sen sijaan kysyn: Mikä hävitti tarkkailijan, mikä koitui sen kohtaloksi?
Voisin kuvitella, että se tarkkailija integroituu kokijaan vähitellen.


Palaa sivulle “Kahvila”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa