Zen ja tupakanpolton taitamattomuus

Keskustelua buddhalaisuudesta.
MarkoH
Viestit: 898
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Zen ja tupakanpolton taitamattomuus

ViestiKirjoittaja MarkoH » 27 Joulu 2014 19:44

Brad Warner kirjoitti blogiinsa noin kuukausi sitten ajatuksiaan mindfulnessista. Minulla ei ole tapana lukea tuota blogia, mutta jotenkin eksyin tuonne. Tämä aihe ei koske kuitenkaan mindfulnessia.

Why I Avoid Using the Word “Mindfulness”

Yesterday a guy contacted me because he’s writing an article about whether or not Buddhists should smoke cigarettes. When he asked my opinion I said, “Nobody should smoke cigarettes!”

Sen sijaan että tämä olisi saanut Warnerin ajattelemaan tupakanpolttoa, pari lisäkysymystä saivat hänet ajattelemaan mindfulnessin käsitettä:

The questions were: “Is smoking cigarettes inherently unmindful?” and “Can mindfulness help people quit smoking?”

Minä en ole kokenut mindfulnessia kiinnostavana enkä tutustumisen arvoisena, mitä se sitten pohjimmiltaan onkaan. Mutta tupakanpoltto ja zen kiinnostaa kyllä vähäsen. Lopussa Warner kirjoittaa:

I picture a guy smoking a cigarette and really concentrating hard on it, really tasting the smoke, really feeling the burn in his throat and lungs, really getting into his cigarette. I suppose it could be done. When I see people smoking, they usually seem pretty absent minded about it. Then again, when I see people eating they generally seem to be more involved in something else. We’d all be better off if more people got more involved in what they were doing, I think.

Concentrating hard on it? Öh... onkos tuossa sitten jotain tavoittelemisen näköistä? Olisiko olemassa jotain keskitien tapaista, joka sopisi paremmin tavalliselle ihmiselle? Minusta tuo kuulostaa siltä että voisi samantien tekaista vaikka egonsa kuoleman, mikä tuntuu vain pelottavalta. Vai onko tämä sitä mindfulnessia? Edelleenkään, ei kiinnosta.

Tupakanpolton syistä on esitetty vaikka minkälaisia selityksiä. Yksinkertaisin selitys on, että se on vain riippuvuutta. Mutta yksi kaveri kirjoitti blogin kommenttiosiossa jotain mikä ei ollut ikinä tullut mieleeni:

People with complicated minds take a puff from a cigarette and, for a moment, their minds become simple.

...toisaalta samaa voisi sanoa vaikkapa heroiinista. Mutta ilmankos riippuvuutta tupakasta ja heroiinista on usein verrattu toisiinsa.

Hän jatkoi sitten, ehkä vähemmän vakavasti, vaikka mistä minä tiedän oliko tuo edellinenkään vakavaksi tarkoitettu:

Also: if you live too long, your friends die, and you get lonely.

Ja vähän järkevämmän kuuloista puhetta eräältä toiselta:

Can you use Zen tools, like, say, mindfulness, to quit? I’d say it can help you see through the craving, which is the important thing. Doing that, I stopped my tobacco habit with surprising ease.

Minäkään en suosittele tupakanpolttoa kenellekään, vaikka oma lopettamiseni on vielä kesken. Lopettaminen on jotain mitä minun pitää käydä läpi. En usko tässäkään asiassa mihinkään äkilliseen valaistumiseen, mikä lopettaa tupakanpolton kertaheitolla. Paras selitys minkä olen kuullut, ja minkä usein kuulee, menee: "Yhtäkkiä se vain loppui. Ei vaan kiinnostanut enää." Minusta tämä ei kuulosta miltään syvälliseltä muutokselta ihmisessä, olkoonkin että se voi lopettaa tupakanpolton loppuiäksi. Koska kaikki ole vain niin tai näin, sitkeä tupakanpoltto yrittämällä unohtaa tosiasiat, eli terveydelliset faktat, on yksi keino käsitellä omia syviä pelkojaan ja elää niiden kanssa. Jos ei vaan osaa lopettaa, niin miksipäs ei? Voisi olla hölmöä jättää tilaisuus käyttämättä. Ja tämä ei ole tupakanpolton puolustelua, ok? Pelätään sitten ainakin koko rahan eestä jos niin on tarkoitettu. Ja mitä pitempään on polttanut, sitä enemmän pelottaa. Ainakin minulle on käynyt niin. Ensimmäisinä vuosina ei pelottanut yhtään, sitten alkoi jo pelottaa, ja lopulta pelko alkoi tuntua epätodelliselta, kun siihen liittyi ajatus että tupakoinnin terveyshaitat odottivat jossain "tulevaisuudessa". Lopettaisin kyllä siihen mennessä, siitä olin varma. Sitten sitä joku päivä havahtuu siihen, että on polttanut suurimman osan elämästään, ja tuntuu että se tulevaisuus onkin tässä ja nyt. Miten tässä näin kävi? Minähän poltin vain yhden tupakan kerrallaan. Vain yhden.

kun hengitän sisään ajattelen "tämä on pelkoa"
kun hengitän ulos ajattelen "tämä on pelkoa"

MarkoH
Viestit: 898
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Zen ja tupakanpolton taitamattomuus

ViestiKirjoittaja MarkoH » 27 Joulu 2014 21:06

Kerran keskustelin sähköpostitse erään traditioista vapaan suomalaisen henkisen elämän opettajan kanssa, ja hän kertoi omasta kokemuksestaan: "Sitten minulle tuli niin suuri halu rakastaa itseäni, haluta itselleni hyvää, että tupakointi loppui". Kuulostaako järkevältä? Minusta se kuulosti täydellisen järkevältä kun hän kertoi tästä, ja joltain mihin voisin itsekin pyrkiä. Kuitenkin yritykseni "rakastaa itseäni" kuulostaa nykyisin yhä enemmän lähinnä päiväunelta, kuin vaihtaisi vain huumeen toiseen. Siinä on jotain ylimääräistä josta en pidä... Sanokaa vaan kyyniseksi jos haluatte. Mutta totuus on että sitkeä tupakoitsijakin haluaa itselleen vain hyvää, ei tosin sitä minkä "tietää" hyväksi, vaan sitä minkä "tuntee" hyväksi. Optimaalisinta olisi tietysti jos tieto ja tunne osoittaisivat samaan suuntaan. Jos tästä oli tässä henkisen opettajan muutoksessa kyse, niin ok. Mutta voiko tuokaan tapahtua ihmisessä ilman pitkällistä prosessia? Ja mitä jos tieto ja tunne osoittavat samaan suuntaan, mutta siihen toiseen suuntaan? Eli ihminen "tietää" että tupakointi on pahasta ja "tuntee" että tupakointi on pahasta, mutta jatkaa silti? Silti, hän vielä osaksi "tuntee" että jollain tavalla se tekee hänelle hyvää, ja väitän että se "tunne" vie aina lopulta voiton "tiedosta". Jos tuntuu siltä että joku asia sekä tekee pahaa että hyvää, niin mieluummin uskoo siihen että se tekee enemmän hyvää kuin pahaa. Ja tietoa on helpompi vastustaa kuin tunnetta. Paitsi jos on aloittelijasta kysymys. Enkä tarkoita nyt mitään zen mieli, aloittelijan mieli-juttua.

Huh, mitä settiä. Ei zeniä näköpiirissä lainkaan.

Tomi
Viestit: 362
Liittynyt: 11 Helmi 2013 19:20
Viesti:

Re: Zen ja tupakanpolton taitamattomuus

ViestiKirjoittaja Tomi » 28 Joulu 2014 12:13

Jännä. Tuollainen ymmärrys sanan merkityksestä jossa voidaan muotoilla kysymyslauseita kuten: “Is smoking cigarettes inherently unmindful?” sisältää jo melkein jonkinlaisen eettisen ymmärryksen toiminnasta eikä vain tavasta toimia. Oman ymmärryksen mukaan kabat-zinn pyrki välttämään ottamasta mindfulness käsitteessään kantaa eettisesti suuntaan tai toiseen että saisi käsitteelleen jonkinlaisen aseman terveydenhuollossa. Ilmeisesti nuo kyselijät ovat kuitenkin ei-buddhalaisia, mutta noin sana käytettynä on lähempänä sitä merkitystä jota käytetään esimerkiksi suttissa. Tarkoittaen että mukana on jonkinlainen ymmärrys syystä ja seurauksista ja siitä että oikea mindfulness ottaa nämä huomioon.

Voi tosin olla että tuon tupakointiaiheen on aloittanut joku tupakoimaton paheksuja.

Minäkään en suosittele tupakanpolttoa kenellekään, vaikka oma lopettamiseni on vielä kesken. Lopettaminen on jotain mitä minun pitää käydä läpi. En usko tässäkään asiassa mihinkään äkilliseen valaistumiseen, mikä lopettaa tupakanpolton kertaheitolla. Paras selitys minkä olen kuullut, ja minkä usein kuulee, menee: "Yhtäkkiä se vain loppui. Ei vaan kiinnostanut enää." Minusta tämä ei kuulosta miltään syvälliseltä muutokselta ihmisessä, olkoonkin että se voi lopettaa tupakanpolton loppuiäksi. Koska kaikki ole vain niin tai näin, sitkeä tupakanpoltto yrittämällä unohtaa tosiasiat, eli terveydelliset faktat, on yksi keino käsitellä omia syviä pelkojaan ja elää niiden kanssa. Jos ei vaan osaa lopettaa, niin miksipäs ei? Voisi olla hölmöä jättää tilaisuus käyttämättä. Ja tämä ei ole tupakanpolton puolustelua, ok? Pelätään sitten ainakin koko rahan eestä jos niin on tarkoitettu. Ja mitä pitempään on polttanut, sitä enemmän pelottaa. Ainakin minulle on käynyt niin. Ensimmäisinä vuosina ei pelottanut yhtään, sitten alkoi jo pelottaa, ja lopulta pelko alkoi tuntua epätodelliselta, kun siihen liittyi ajatus että tupakoinnin terveyshaitat odottivat jossain "tulevaisuudessa". Lopettaisin kyllä siihen mennessä, siitä olin varma. Sitten sitä joku päivä havahtuu siihen, että on polttanut suurimman osan elämästään, ja tuntuu että se tulevaisuus onkin tässä ja nyt. Miten tässä näin kävi? Minähän poltin vain yhden tupakan kerrallaan. Vain yhden.

kun hengitän sisään ajattelen "tämä on pelkoa"
kun hengitän ulos ajattelen "tämä on pelkoa"


Ihmiselle suurin osa hänen syvistä prosesseistaan on salattuja. Siinä mielessä tuo "ei vaan enää kiinnostanut" kannattanee asettaa tähän yhteyteen. Tupakointi aiheuttaa kuitenkin monenlaista psyykkistä vääntöä koska jokainen tupakoitsija täsäs kulttuurissa ymmärtää sen itsetuhoisuuden ja toisaalta negatiivisesti määritelty riippuvuus tuottaa helposti myös häpeän ja kykenemättömyyden tunteita. Toisaalta nikotiini ihan hauska huume joka parantaa epämääräisellä tavalla hyvinvointia ja lopettamisesta seuraa aika ikävä mälsyys joksikin aikaa. Niihin tupakoinnin aloittamisen viattomiin vuosiin ei oikein ole aikuisena enää paluuta. Nikotiini on aineena jotenkin ristiriitainen kuten stimulantit usein ovat. Toisaalta se lisää ahdistusta, mutta toisaalta hyvä meininki lisääntyy.

Itse polttanut jonkun kymmenen vuotta askin päivässä. Viime aikoina olen syönyt satunnaisesti noita nikotiini-imeskelypastilleja joissa saa aika ison nikotiiniannoksen ilman että tarvitsee vetää inhaa savua keuhkoihinsa. Niiden kanssa tuota riippuvuutta tullut mietittyä.

Tomi
Viestit: 362
Liittynyt: 11 Helmi 2013 19:20
Viesti:

Re: Zen ja tupakanpolton taitamattomuus

ViestiKirjoittaja Tomi » 28 Joulu 2014 12:24

MarkoH kirjoitti:Kerran keskustelin sähköpostitse erään traditioista vapaan suomalaisen henkisen elämän opettajan kanssa, ja hän kertoi omasta kokemuksestaan: "Sitten minulle tuli niin suuri halu rakastaa itseäni, haluta itselleni hyvää, että tupakointi loppui". Kuulostaako järkevältä? Minusta se kuulosti täydellisen järkevältä kun hän kertoi tästä, ja joltain mihin voisin itsekin pyrkiä. Kuitenkin yritykseni "rakastaa itseäni" kuulostaa nykyisin yhä enemmän lähinnä päiväunelta, kuin vaihtaisi vain huumeen toiseen. Siinä on jotain ylimääräistä josta en pidä... Sanokaa vaan kyyniseksi jos haluatte. Mutta totuus on että sitkeä tupakoitsijakin haluaa itselleen vain hyvää, ei tosin sitä minkä "tietää" hyväksi, vaan sitä minkä "tuntee" hyväksi. Optimaalisinta olisi tietysti jos tieto ja tunne osoittaisivat samaan suuntaan. Jos tästä oli tässä henkisen opettajan muutoksessa kyse, niin ok. Mutta voiko tuokaan tapahtua ihmisessä ilman pitkällistä prosessia? Ja mitä jos tieto ja tunne osoittavat samaan suuntaan, mutta siihen toiseen suuntaan? Eli ihminen "tietää" että tupakointi on pahasta ja "tuntee" että tupakointi on pahasta, mutta jatkaa silti? Silti, hän vielä osaksi "tuntee" että jollain tavalla se tekee hänelle hyvää, ja väitän että se "tunne" vie aina lopulta voiton "tiedosta". Jos tuntuu siltä että joku asia sekä tekee pahaa että hyvää, niin mieluummin uskoo siihen että se tekee enemmän hyvää kuin pahaa. Ja tietoa on helpompi vastustaa kuin tunnetta. Paitsi jos on aloittelijasta kysymys. Enkä tarkoita nyt mitään zen mieli, aloittelijan mieli-juttua.

Huh, mitä settiä. Ei zeniä näköpiirissä lainkaan.


Vähän kirjoittelen näitä assosiaatioitani. Nukuin huonosti enkä koe olevani kovin terävänä.

Ihminen on jakaantunut otus. Nikotiini tarjoaa lyhyellä välillä mielihyvää ja lopettaminen tuottaa ilmeistä mielipahaa. Se mikä meissä on inhimillistä on se että voimme ylittää tuon ameeba tason ja välillä kokea mielipahaa koska meillä on mielessämme abstrakti käsitys siitä että se johtaa suurempaan onneen tulevaisuudessa. Tähän ei eläin todellakaan pysty. Jotkut tekevät tästä ison numeron. Ajattelisin että aika iso osa harjoitusta tai harjoitus kokonaan on nimenomaan tuon refleksiivisen nautinnontavoittelun tiedostaminen ja sen ymmärtäminen, jolloin voi siirtyä toisenlaiseen toimintaan, joka kykenee tuottamaan suurempaa onnea. Dhammapadassakin tämä on sanottu aika suoraan.

Jännä muuten että buddhalaisuudessa ei ole tuota tiedon ja tunteen ristiriitaa. Kyse on enemmänkin viisauden ja selkeyden puutteesta.

Nikotiinin kohdalla aika paljon se ongelma että kauan tupakoinut ei oikein saa kiinni siitä miten paljon tupakointi vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin jolloin se tulevaisuuden hyvinvoinnin lupaus on vähän kaukainen. Samalla sen saavuttaminen vaatii aika paljon työtä ja stressiä jota on todennäköisesti tottunut hoitamaan sillä addiktiivisella tavalla eli nikotiinilla. Sama se laihduttamisen kanssa ja monet sitten lihovat kun stressaantuvat kaikenmaailman diettien kanssa.

Itsensä rakastaminen on käsitteenä ehkä vähän tahmea minustakin. Se että oppii pitelemään itseään ja kokemusta itsestä sellaisessa rakastavassa hyväksyvässä tietoisuuden kentässä on kuitenkin hyvin tärkeää. Silloin voi kohdata muutkin ihmiset ilman erillisyyttä ja tarjota näille tilan jossa olla oma itsensä. Voi olla huume, mutta jos sillä ei ole sivuvaikutuksia ja se on ilmainen niin suosittelen.

MarkoH
Viestit: 898
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Zen ja tupakanpolton taitamattomuus

ViestiKirjoittaja MarkoH » 28 Joulu 2014 15:16

Tomi kirjoitti: Toisaalta nikotiini ihan hauska huume joka parantaa epämääräisellä tavalla hyvinvointia

Tomi kirjoitti:Toisaalta se lisää ahdistusta, mutta toisaalta hyvä meininki lisääntyy.

Cool. Saisko nämä varoitukset tupakka-askien kanteen? Myös?

Itse polttanut jonkun kymmenen vuotta askin päivässä. Viime aikoina olen syönyt satunnaisesti noita nikotiini-imeskelypastilleja joissa saa aika ison nikotiiniannoksen ilman että tarvitsee vetää inhaa savua keuhkoihinsa. Niiden kanssa tuota riippuvuutta tullut mietittyä.

Mulla nikotiinipurkat ei ole toimineet. En tiedä miksi pastillitkaan toimisivat. Sähkötupakkaakin olen kokenut. Pelkäänpä että se savu nimenomaan on jotain minulle.

MarkoH
Viestit: 898
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Zen ja tupakanpolton taitamattomuus

ViestiKirjoittaja MarkoH » 28 Joulu 2014 15:24

Tomi kirjoitti:Ajattelisin että aika iso osa harjoitusta tai harjoitus kokonaan on nimenomaan tuon refleksiivisen nautinnontavoittelun tiedostaminen ja sen ymmärtäminen, jolloin voi siirtyä toisenlaiseen toimintaan, joka kykenee tuottamaan suurempaa onnea.

Tupakka onkin hyvä paikka tutkia tuota refleksiivistä nautinnontavoittelua. Siksikin, että mahdollisuus tuohon tutkimiseen aukeaa joka päivä vähän väliä. Siis niille jotka ovat tuon ikävän ja haitallisen tavan jo omaksuneet.

Jännä muuten että buddhalaisuudessa ei ole tuota tiedon ja tunteen ristiriitaa. Kyse on enemmänkin viisauden ja selkeyden puutteesta.

Niin... valaistuneet eivät tunnu joskus piittaavan vaikka tieto ja tunne olisi ristiriidassa. Joskus näyttää siltä että seuraavat tietoa, joskus tunnetta. Joku voi kysyä että jaa miksiköhän? Mitä sitten on viisaus? Mutta ei meidän tartte mennä siihen tässä.

MarkoH
Viestit: 898
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Zen ja tupakanpolton taitamattomuus

ViestiKirjoittaja MarkoH » 28 Joulu 2014 16:26

Miksiköhän tupakka halutaan joskus esittää nautintoaineena, siis samassa kategoriassa vaikkapa kahvin kanssa, ei huumeena? Ei sillä, että se olisi tärkeää, mutta se on kiinnostavaa? Eivät ainoastaan tupakoitsevat tee joskus näin, vaan myös tupakoimattomat. Tosin ne jotka suhtautuvat asiaan fanaattisemmin (realistisemmin?), sanovat sitä päihteeksi. Ja vielä fanaattisemmat, huumeeksi.

Tupakka on parasta huumetta.

- Sofi Oksanen


Tekeekö tupakka cooliksi?

Yhteisössä olleeseen kyselyyn tuli yhteensä 251 vastausta. 58% vastaajista oli sitä mieltä, että tupakointi ei tee coolimman näköiseksi. 10% mielestä tekee ja 31 % vastaajan mielestä tupakoinnin coolius riippuu ihmisestä.

Minusta nää 10% on aika cool :)


Ja miksi kahvia ei sitten nähdä huumeena? En ole koskaan käyttänyt amfetamiinia, mutta joskus kun join kahvia kolme pannullista päivässä, minusta tuntui että minussa alkoi kehittyä ymmärrys siitä miten amfetamiini toimii. Teestä en tiedä, en ole koskaan juonut sitä muuten kuin satunnaisesti.

MarkoH
Viestit: 898
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Zen ja tupakanpolton taitamattomuus

ViestiKirjoittaja MarkoH » 28 Joulu 2014 17:21

Minulle tupakoinnin idea oli pitkään siinä, että sitä tupakkaa vedetään jatkuvasti. Se on huumetta, ja kun tuntuu että on puutosta jostain, sitä vedetään lisää. Minulle ajatus siitä, että vain vähentäisi tupakointia, on tuntunut pitkään älyttömältä. Mieluummin lopettaisin sitten vaikka kokonaan, kun vain polttaisin muutaman päivässä. Mutta minulla ei koskaan olekaan ollut paljon itsekuria. Itse asiassa olen harvinaisen itsekuriton ihminen. Ja jos ihminen uskoo että hän on itsekuriton niin se oikeastaan vaan pahenee ajan myötä... jos ei sitten jostain ihmeestä repäise kuria ja muuta elämäänsä syvästi. Yhteiskunnan, ja niiden jotka uskovat että viisaus terve sielu terveessä ruumiissa pitää paikkansa ainakin heidän kohdallaan, ja että siten sen pitäisi pitää paikkansa myös kaikkien muittenkin kohdalla, mielestä olen siis täysin saamaton. Vetelys, kuin yksinäinen keitetty spagetti lautasella.

Kerran olin työpaikassa jossa oli nainen, joka sanoi että polttaa vaan neljä tupakkaa päivässä, koska "suvussa on ollut noita syöpätapauksia". Ihmettelin miten hän pystyi siihen. Eikö kidutus siitä ettei polta koko ajan, ole kuitenkin merkitsevämpi kuin neljä helpotuksen hetkeä päivässä? Mutta se, ettei polta koko ajan, tekee itse asiassa harjoituksesta paljon parempaa. Paljon, paljon parempaa. En kuitenkaan usko että tuo nainen koki sitä harjoituksena, ainakaan samaan tapaan kuin minä sen koen. Hän yritti vain tasapainoila halujensa ja terveystiedon kanssa. Se ettei aina polta vaikka mieli tekee, on hyvä harjoitus, jos ei yritä samalla vastustaa tuota mielitekoa. Antaa sen vaan olla. En silti polta. En siksi että se on epäterveellistä, vaikka se onkin, vaan en vaan polta. Ja sitten välillä teen mitä mieli tekee. Nähdäkseni mitä silloin oikeasti tapahtuu. Tämä on hyvää harjoitusta, se että vaan tekee sitä mihin on tottunut ja siksi sitä haluaa, ei sitä ole. Tässä on myös itsekuria, joka tuntuu hyvältä. Ei pakonomaista asioiden vastustusta, mikä on itsensä kiduttamista, ei itsekuria. Joten minäkin olen tässä nyt sitten lopulta oppimassa itsekuria. Elämä yllättää.

MarkoH
Viestit: 898
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Zen ja tupakanpolton taitamattomuus

ViestiKirjoittaja MarkoH » 28 Joulu 2014 17:44

Minulla on teoria, jonka mukaan kun olen oppinut läksyni tupakoimisesta, se loppuu. Tai lopetan sen enemmän tai vähemmän väkivalloin. Tai sitten kuolen ennen sitä.

Mutta tupakointi josta ei opi mitään, tuntuu täydelliseltä ajanhukalta.

MarkoH
Viestit: 898
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: Zen ja tupakanpolton taitamattomuus

ViestiKirjoittaja MarkoH » 29 Joulu 2014 14:51

Mutta koska kaikki ei ole vain niin tai näin, niin vedetään tähän mukaan vielä Alan Watts-kortti.

Watts himself did not exist in a perpetual state of spiritual bliss. He died an alcoholic. He had been a lifelong heavy drinker. His later life was not easy — in the last years, he cut a Dickensian figure, working desperately to support his seven children and, presumably, his two ex-wives (by the time he died he was on a third). But he was by no accounts an ‘unhappy’ drunk. He never expressed guilt or regret about his drinking and smoking, and never missed a lecture or a writing deadline.


Mitä mieltä?


Palaa sivulle “Dharman pyörä”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija